Hyvän johtamisen foorumi tekee paluun Seinäjoella
Mikael Jungner tapahtuman pääpuhujaksi
Vuosina 2015-2019 järjestetty Hyvän johtamisen foorumi tekee paluun tulevana talvena. Marraskuun viidentenä päivänä Seinäjoen Rytmikorjaamolla järjestettävä tapahtuma kutsuu jälleen luokseen johtajat, esihenkilöt ja kaikki johtamisesta kiinnostuneet kuulemaan päivänpolttavaa asiaa hyvästä johtamisesta sekä verkostoitumaan yhteisen asian äärellä.
Tapahtuman pääpuhujaksi on kiinnitetty viestinnän ja modernin johtamisen moniosaaja Mikael Jungner. Kreab Helsinki Oy:n toimitusjohtajana työskentelevä Jungner on aiemmin toiminut mm. puoluesihteerinä, Yleisradion toimitusjohtajana, johtajana Microsoftilla sekä pääministerin poliittisena sihteerinä. Jungner käyttää tapahtumassa puheenvuoron aiheesta: ”Johtaminen muutoksessa – mitä on muuttunut ja miksi”.
Kello 14 alkavan tilaisuuden muut puhujat ovat Jakamo Oy:n perustaja Jarl-Matti Anttila sekä Vaasan yliopiston johtamisen yksikön professori Liisa Mäkelä. Tilaisuuden juontaa argumentointivalmentaja Aira Eirola.
Tapahtuman järjestää konsulttiyhtiö Lecklé yhteistyössä Into Seinäjoen, Seinäjoen Ammattikorkeakoulun, Sedun ja Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin kanssa.
Hyödynnä nyt tapahtuman Earlybird-tarjous!
Lipun hinta on 99 euroa 17.9.2024 asti ja 18.9 alkaen 149 eur.
Ohjelman päätteeksi on tarjolla maistuva cocktail buffet.
TUTUSTU ILLAN KEYNOTE PUHUJIIN:
Tapahtuman juontaja:
Aira Eirola, väitöskirjatutkija, argumentointivalmentaja, HM
Aira Eirola on työyhteisöjen keskustelukulttuurin ja johtajien argumentointitaitojen syväosaaja. Argumentointivalmentaja, väitöskirjatutkija, HM Aira Eirola valmentaa työyhteisöjä valjastamaan erilaiset näkemykset rikastuttavasti käyttöön ja auttaa asiantuntijoita ja johtajia olemaan keskusteluiden vakuuttavia edelläkävijöitä.
____________________________________________
Mikael Junger
Mikael Jungner on isä, oikeustieteen lisensiaatti ja sukellusopettaja. Hänen kiinnostus johtamisen voimaan heräsi Microsoftilla vuosituhannen vaihteessa. Hän on toiminut media-alalla, lukuisissa politiikan toimissa ja nykyään viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana.
Työ on muiden ihmisten ongelmien ratkaisua korvausta vastaan, ja johtaminen isomman porukan työn yhteensovittamista. Kun tekoälyn myötä tavallistenkin ihmisten väliset tuottavuuserot alkavat olla kymmenkertaisia, kasvaa johtamisen merkitys eksponentiaalisesti. ”Noin yleisesti voi tiivistää, että mitä lähemmäs pääsemme ihmisille lajityypillistä tapaa vuorovaikuttaa keskenään, sitä tehokkaammin ongelmat ratkeaa”, Jungner kiteyttää oppimaansa.
____________________________________________
Jarl Matti Anttila
Puheenvuorossaan Anttila käsittelee sitä, miksi ihmisten sisäinen motivaatio on avainasemassa, kun tavoitteena on yrityksen pitkäaikainen menestys. Hän jakaa kokemuksia ja käy läpi konkreettisia malleja, miten Jakamo on kehittänyt dynaamisen soluorganisaation tukemaan työntekijöiden sisäistä motivaatiota, itseohjautuvuutta, henkilökohtaista vastuuta ja kykyä toimia nopeasti.
Jarl Matti Anttila on yrittäjä, joka tunnetaan positiivisesta ja optimistisesta elämänasenteestaan. Hän on perustanut kaksi kasvuyritystä, Jakamon ja MDI:n, ja toimii tällä hetkellä Jakamon luovana johtajana. Lisäksi hän osallistuu Ilkka Oyj:n hallitustyöhön.
Anttila on Vaasan yliopiston alumni ja toiminut yli 15 vuoden ajan vierailevana luennoitsijana yliopiston Johtamisen yksikössä. Vuonna 2024 hän julkaisi esikoiskirjansa, Supplier Experience, jossa hän jakaa tietämystään asiakas-toimittajasuhteen kehittämisestä.
____________________________________________
Liisa Mäkelä
Liisa Mäkelä, professori, FT (psykologia), KTT (johtaminen), toimii Vaasan yliopistossa, Johtamisen akateemisessa yksikössä, opetus- ja tutkimustehtävissä ja hän toimii myös henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmän johtajana. Liisa on tarttunut LEADIS-tiiminsä kanssa ajankohtaiseen tutkimusaiheeseen, etä- ja hybridityön johtamiseen. Liisa tutkii myös työhyvinvointia, sen kehittämistä ja seurauksia erilaisissa työkonteksteissa. Liisan asiantuntijuusalueeseen kuuluu myös johtajuus ja johtajuuden kehittäminen.
____________________________________________
Hyvän Johtamisen Foorumissa keskustellaan hyvän johtamisen teoista ja esimerkeistä. Kerro oma kokemuksesi hyvästä johtamisesta alla olevasta linkistä avautuvalla lomakkeella ja osallistu kaikkien vastanneiden kesken arvontaan.
https://forms.gle/k7ARZMK7SbEFHQZw9
____________________________________________
MENU
Tapenadea & bruschettaa (ve)
Kylmäsavulohta, mummonkurkkua & seesaminsiemeniä (m, g)
Tomaattia, mozzarellaa ja oliivia (l, g)
Suklaakakkua, tuorejuustomoussea, vadelmaa & marenkia (l)
Tyrniposset & paahdettua valkosuklaata (vl, g)
Vesi, kahvi, tee
Lisätiedot: Markku Haapasalmi, Lecklé, 040 067 7211