Ajankohta ja paikka
Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.
Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.
Lue Antero Virtasen blogikirjoitus:
Saako hallitus asioita aikaan?
Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.
Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ® -kurssille!
Kenelle
hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville, yrittäjille ja yritysjohtajille
Sisältö
HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen kurssi kokonaisuutena:
Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti.
Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja käytännönläheisesti yritysesimerkkien avulla.
Kurssiin sisältyvä kirjallisuus:
Hyvä hallitustyö, 7. uudistettu painos, Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen Corporate Governance: Keskuskauppakamari (liitteenä Hyvä hallitustyö -kirjassa)
HHJ-konsepti
HHJ -konsepti on Tampereen kauppakamarin yhdessä Hallituspartnerit ry:n kanssa alulle panema valtakunnallinen koulutuskokonaisuus, jossa on mukana 19 kauppakamaria. HHJ -koulutuskokonaisuus koostuu HHJ -kurssista, HHJ -tutkinnosta, HHJ -puheenjohtajakurssista sekä HHJ -yhteisöstä.
HHJ-tutkinto
HHJ -kurssiin osallistuneilla on mahdollisuus osallistua erilliseen Tampereen kauppakamarin järjestämään HHJ-tutkintotilaisuuteen.
HHJ-yhteisö
HHJ -yhteisön jäseneksi pääsevät HHJ -kurssin suorittaneet henkilöt eri kauppakamarien alueilta.
Ohjelma
- 1. jakso tiistai 21.9. klo 11.00–17.00 Aiheena hyvä hallintotapa
- 2. jakso tiistai 28.9. klo 11.00–17.00 Aiheena hallituksen ja hallitustyön organisointi
- 3. jakso tiistai 5.10. klo 11.00–17.00 Aiheena strategiatyö
- Ryhmätyöpäivä tiistai 12.10. klo 12.00–16.00 (Ryhmätyöpäivänä kokoonnutaan kohdeyrityksessä tai muussa ryhmän kesken sovitussa paikassa)
- 4. jakso tiistai 26.10. klo 8.30–16.30 Aiheena yrityksen talouden seuranta ja ohjaus
Ennen 1,2 ja 3:n jakson alkua on tarjolla lounas klo 11.00-12.00
Lisätiedot palvelupäällikkö Heidi Sikkilä p. 0400 568 900, heidi.sikkila(at)kauppakamari.fi