Uusi vuosi ja uudet kujeet?
Monet taitavat tehdä tai ainakin miettiä uudenvuoden lupauksia. Usein ne liittyvät positiivisiin asioihin joko kuntoilun aloittamiseen, terveellisempään syömiseen, parempaan ajanhallintaan tai vaikkapa uuden harrastuksen aloittamiseen. Vaikka positiivisesti yleensä tulevaisuuteen suhtaudunkin, niin itse en oikein ole koskaan tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia tai oikeastaan edes miettinyt niitä siten, että olisin haaveillut jonkin asian tekemisestä tai aloittamisesta.
En oikein osaa tarkkaan sanoa, mistä omien lupauksieni puute johtuisi. Olen toisaalta aika kärsimätön ihminen, joten kun päätän jotain tehdä tai aloittaa, niin teen tai aloitan saman tien ilman, että odottaisin jotain tiettyä hetkeä tulevaisuudessa. Toki monet asiat pitää malttaa ensin suunnitella ja toteuttaa sitten vasta, mutta yhtä kaikki, haluan asioiden tapahtuvan ja edistyvän mieluummin heti, kuin 15. päivä tai vuoden vaihteen jälkeen.
Ehkä myös joissain yrityksissä ja muissa organisaatioissa mietitään vuoden alkua jonkin uuden asian alkuna. Toki monilla tilikausi alkaa joka tapauksessa silloin. Mutta mietitäänkö esim. teillä jonkin uuden toimintamallin tai strategian käynnistämistä vuoden alkaessa tai uusien rekrytointien tekemistä tai jotain muuta vastaavaa? Jos jokin uudistus tai muutos tuntuu hankalalta, niin onko se helpompaa aloittaa nyt vuoden vaihtuessa, vai voisiko sen tehdä koska vaan, kun se on ensin hyvin suunniteltu?
Uuden tekeminen on joka tapauksessa innostavaa, joskus vaikeaa ja lopputuloksesta ei aina voi olla täysin varma. Itseäni vaikeat asiat motivoivat, ja toivottavasti ne haastavat sopivasti myös sinua tänä vuonna. Koronasta emme tule ihan heti pääsemään eroon, mutta siitäkin huolimatta toivon sinulle onnistumisia ja menestystä tänäkin vuonna, ollaan yhteydessä!
Tomi Kohtanen
toimitusjohtaja
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari