Tuoreen suhdannebarometrin mukaan näkymät synkentyneet päätoimialoilla

Tuoreen suhdannebarometrin mukaan näkymät synkentyneet päätoimialoilla

Maailmantalouden epävarmuus heijastuu riskeineen myös Suomeen ja suhdannenäkymät ovat synkentyneet kaikilla päätoimialoilla. Kasvua jarruttaa pula osaavasta työvoimasta ja kysynnän hiipumisesta alkaa olla merkkejä ilmassa.  Kesko Oyj:n aluejohtaja Jari Alanen oli erityisen huolissaan kuluttajien luottamuksen laskusta, mikä voi vaikuttaa suoraan palveluliiketoiminnan kysyntään sekä kannattavuuteen tulevaisuudessa. Toiseksi tärkeäksi asiaksi hän nosti sen, että työn vastaanottaminen pitäisi saada nykyistä houkuttelevammaksi. Barometrin mukaan erityisesti palvelualat kärvistelevät työvoimapulasta.

Yritystoiminnan kannattavuuden parantamiseksi saadaankin yrityksissä tehdä tulevaisuudessa aiempaa kovemmin töitä kustannusten noustessa kovaa vauhtia. Kovasta kustannusten noususta kärsivää rakennusalaa edustanut Lakea Oy:n toimitusjohtaja Timo Mantila kertoi haasteena olevan uusien rakennushankkeiden käynnistäminen. Urakoitsijat eivät uskalla antaa totuttuun tapaan pidemmälle ajalle tarjouksia, johtuen kustannustason epävarmuudesta. Mantila arvioi nyt nähdyn kustannusten nousun olevan pysyvämpi ilmiö, minkä vuoksi hän totesi aina olevan oikea aika rakentaa.

Tuotantopäällikkö Tuulia Holkkola Junkkari Oy:stä kertoi teollisuuden tilauskirjoissa olevan edelleen koronan jälkimainingin pankkoa, mutta uusien tilauksien virta on alkanut pikkuhiljaa vähenemään. Vanha tilauskanta kuitenkin kannattelee teollisuutta vielä jonkin aikaa. Mikäli vallitseva tilanne jatkuu, palautunee tilauskirjat normaaliin tasoon tai jopa sen alle. Inflaatio ja materiaalipuutteet tuovat oman lisämausteen kokonaisuuteen. Myös Holkkola näkee työvoimapulan olevan tulppana yritysten kasvulle ja vakava tulevaisuuden haaste.

Tutustu täällä tarkemmin suhdannebarometrin alueellisiin näkymiin: Suhdannebarometri https://ek.fi/wp-content/uploads/2022/07/aluekats_sb_2022-heinakuu.pdf

Petra Piironen

Yhteyspäällikkö

+358 40 650 1588

Kategoriat:Kasvu, Talous