Etusivu › Uutishuone › Palkitsemiset ja tunnustukset Palkitsemiset ja tunnustukset Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin myöntämät tunnustukset sekä yhteistyökumppanien kanssa myönnettävät henkilö- ja yritystunnustukset. Ajankohtaista Julkaisut Uutiset Jäsenemme tiedottavat Palkitsemiset ja tunnustukset Digitaalinen eteläpohjalaisyritys Esimerkillinen eteläpohjalainen työnantaja Läpi harmaan kiven -yrittäjäpalkinto Rosterinuija-kilpailu Vuoden kouluttautuja Vuoden positiivisin seinäjokinen Tilaa uutiskirje Kauppakamarilehti Lue kauppakamarilehtiä Palkitsemiset ja tunnustukset Etelä-Pohjanmaan kauppakamari palkitsee vuosittain ansioituneita jäsenyrityksiään sekä myöntää henkilö- ja yritystunnustuksia yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa. Tunnustuksien ja palkintojen avulla haluamme nostaa esiin eteläpohjalaisten yritysten onnistumisia ja saavutuksia sekä kannustaa jäseniämme jatkamaan hyvää työtä henkilöstön osaamisen, hallitustyön sekä vastuullisuuden kehittämisen eteen. Vuoden kouluttautuja Etelä-Pohjanmaan kauppakamari myöntää vuosittain kevätkokouksen yhteydessä Vuoden kouluttautuja -tunnustuksen sekä tapauskohtaisesti Ansioitunut kouluttautuja -kunniamaininnan edellisen vuoden aikana ansioituneesti henkilöstöään kouluttaneille jäsenyrityksilleen. Vuoden kouluttautuja Vuoden digitaalinen eteläpohjalaisyritys Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin ICT-valiokunta valitsee vuosittain Etelä-Pohjanmaalta vuoden digitaalisen yrityksen. Tunnustusta on jaettu vuodesta 2015 alkaen. Vuoden digitaalinen eteläpohjalaisyritys Vuoden positiivisin seinäjokinen Vuoden positiivisin seinäjokinen -kilpailussa yleisö voi äänestää ketä tahansa seinäjokista. Kilpailun järjestävät yhdessä vuosittain Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari, Epari, Seinäjoen kaupunki sekä Etelä-Pohjanmaan kauppakamari. Tunnustus on jaettu vuodesta 2017 alkaen. Vuoden positiivisin seinäjokinen Läpi harmaan kiven -yrittäjäpalkinto Läpi harmaan kiven -yrittäjäpalkinnon myöntävät yhdessä vuosittain Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari sekä Etelä-Pohjanmaan kauppakamari. Yrittäjäpalkinto on myönnetty vuodesta 1976 alkaen. Läpi harmaan kiven Rosterinuija-kilpailu Hallituspartnerit Pohjanmaa ry järjestää vuosittain yrityksille Rosterinuija-kilpailun, joka kannustaa Pohjanmaan yrityksiä kehittämään toimintaansa ja avaamaan ovensa uusille näkökulmille hallitustyöskentelyssä. Kilpailun voittaja lunastaa paikan valtakunnallisessa Kultainen Nuija -kilpailussa. Rosterinuija-palkintoa on jaettua vuodesta 2025 alkaen. Rosterinuija-kilpailu Esimerkillinen eteläpohjalainen työnantaja Vuoden esimerkillinen työnantaja -tunnustuksen myöntävät vuosittain Vates-säätiö sr, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ja Etelä-Pohjanmaan Yhteiskuntavastuuryhmä. Esimerkillinen eteläpohjalainen työnantaja -tunnustus valittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2023. Esimerkillinen eteläpohjalainen työnantaja