Opiskelijoille harjoittelupaikka

09.02.2022

Opiskelijoille harjoittelupaikka

Eri alojen opiskelijat hakevat nyt työharjoittelupaikkoja tulevalle kesälle. Työharjoittelu on olennainen ja usein pakollinenkin osa opintoja, joiden aikana opiskelijan työelämävalmius kehittyy. Samalla he oppivat tutkintojensa kannalta tärkeitä tietoja ja taitoja käytännön tasolla. 

Etelä-Pohjanmaan yritykset kohtaavat työvoimapulaa lähes joka alalla, jolloin työharjoittelupaikkojen tarjoaminen muodostuu tärkeäksi osaksi tulevaisuuden työvoimatarpeen turvaamista. Työharjoittelupaikkojen myötä yritykset myös parantavat työnantajamielikuvaa ja voivat saada kullanarvoisia vinkkejä oman toiminnan kehittämiseen.  

Aivan itsestään työharjoittelupaikat eivät tietenkään synny tai harjoittelupaikat täyty. Työharjoittelupaikan tarjoaminen vaatii yritykseltä työnohjauksen ja hyvää perehdytystä. Hakuilmoitukseen tulee panostaa sekä herättää hakijoiden kiinnostus. Prosessin tärkeä vaihe on lisäksi valita kymmenistä tai jopa sadoista hakijoista yritykseen sopivat henkilöt. 

Me haimme kauppakamariin työharjoittelijaa tälle keväälle ja laitoimme ilmoituksen niin SeAMK:lle kuin kahteen korkeakouluopiskelijoille tarkoitettuun hakuportaaliin. Saimme kymmenisen hyvää hakemusta eri puolilta Suomea ja haastattelimme heidät Teamsin välityksellä. Tämä tilanne oli mielenkiintoinen, kun etänä tehtävissä haastatteluissa voi osa elekielestä jäädä havaitsematta.

Pääosin hakijat olivat nuoria aikuisia, jotka olivat opintojensa keskivaiheilla. Heillä oli jo osaamista mm. digitaidoista, viestinnästä, erilaisten dokumenttien käsittelemisestä, tutkimusraporttien kirjoittamisesta sekä ryhmässä työskentelemisestä. Hakijat toivat myös osaamisensa hienosti esille sekä kertoivat halukkuudestaan hyödyntää opittuja taitoja tulevissa harjoittelu- ja työtehtävissään. Hakijoista huokui positiivinen elämänasenne sekä usko omiin kykyihin pärjätä työelämässä ollen tärkeänä osana työyhteisöä. Haastatteluista jäi hyvä ja positiivinen fiilis. 

Minä ehdottaisin kaikille työvoimapulasta kärsiville eteläpohjalaisyrityksille harjoittelijoiden palkkaamista tälle vuodelle. Vetoan myös kaikkiin yrityksiin siinä, että me yhteisvastuullisesti järjestämme työharjoittelupaikan joka ikiselle SeAMK:ssa, Sedussa, Vuoksissa, Jamissa, Yrittäjäopistossa, Etelä-Pohjanmaan Opistossa tai jossain muussa alueemme oppilaitoksessa opiskelevalle kansainväliselle opiskelijalle. Me tarvitsemme tulevaisuudessa jokaisen työntekijän ja meidän on helpoin aloittaa heistä, jotka ovat jo ylittäneet sen isoimman kynnyksen eli tulleet ympäri maailmaa Etelä-Pohjanmaalle opiskelemaan. Pidetään heistä jokaisesta huolta ja varmistetaan, että he jäävät töihin Etelä-Pohjanmaalle! 

Hyvää kevään odotusta, 

Tomi Kohtanen 
toimitusjohtaja 
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari 

PS. Ai niin, miten meidän kävi omassa harjoittelijarekrytoinnissamme? No hyvin kävi ja saimme tiimiimme tärkeän lisän, SeAMK:ssa MBA-tutkintoa suorittavan latvialaissyntyisen Valerija Hirvilammen. Valerijan esittely on mukana viimeisimmässä kamariviestissä. 

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Tomi Kohtanen

Tomi Kohtanen

toimitusjohtaja

+358 50 5062755

Kategoriat:Kansainvälisyys, Pääkirjoitus, Koulutus