Ulkomaalaislakiin esitetään työperusteista oleskelulupaprosessia selkeyttäviä muutoksia

20.10.2022

Ulkomaalaislakiin esitetään työperusteista oleskelulupaprosessia selkeyttäviä muutoksia

Valtioneuvosto on antanut 25.8.2022 eduskunnalle hallituksen esityksen, jossa esitetään muutettavaksi ulkomaalaislakia ja eräitä muita lakeja. Esityksen keskeisimpänä tavoitteena on luoda edellytykset työntekoon perustuvien oleskelulupahakemusten nopealle ja sujuvalle ratkaisemiselle sekä selkeyttää oleskeluluvan hakijan eli työntekijän ja työnantajan vastuita. Hallituksen esitys on ollut eduskuntakäsittelyssä 12.10.2022 ja lakiuudistusten on tarkoitus tulla voimaan 15.12.2022.

Työnteon perusteella myönnettävän oleskeluluvan yleiset edellytykset

Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työnteon perusteella myönnettävän oleskeluluvan yleisistä edellytyksistä. Edellytykset koskisivat kaikkia työnteon perusteella myönnettäviä oleskelulupia eli työntekijän oleskelulupaa, erityisasiantuntijan oleskelulupaa, Euroopan unionin sinistä korttia, muuta oleskelulupaa ansiotyötä tai elinkeinon harjoittamista varten sekä Suomessa tutkinnon tai tutkimuksen suorittaneen oleskelulupaa.

Oleskeluluvan myöntäminen työntekoa varten edellyttäisi, että työnantaja on huolehtinut ja vastaisuudessa kykenee huolehtimaan velvoitteistaan työnantajana ja työehdot, joista työnantaja on työntekijän kanssa sopinut, ovat voimassa olevien säännösten ja asianomaisen työehtosopimuksen mukaiset. Jos sovellettavaa työehtosopimusta ei ole, työehtojen tulee vastata työmarkkinoilla vastaavissa tehtävissä toimiviin työntekijöihin noudatettavaa käytäntöä. 

Jos työssä vaadittaisiin erityistä pätevyyttä, lupaa tai hyväksyttyä terveydentilaa, edellytyksenä olisi, että työnantaja on varmistanut, että työntekijä täyttää niitä koskevat vaatimukset. Esimerkiksi terveydenhuollon ammattihenkilöt tarvitsevat Suomessa Valviralta luvan harjoittaa ammattiaan. Selvityksiä ei tarvitsisi liittää oleskelulupahakemukseen, mutta työnantajan tulisi vahvistaa velvoitteen noteeraaminen ja hoitaminen tekemällä merkintä asianomaiseen kohtaan sähköisessä asiointipalvelussa tai ilmaisemalla asia paperisen oleskelulupahakemuksen yhteydessä.

Ulkomaalaisen toimeentulon tulisi olla turvattuna ansiotyöstä saatavalla tulolla oleskeluluvan voimassaolon ajan. Kokoaikaisessa työssä palkan tulisi olla vähintään työhön sovellettavan työehtosopimuksen mukainen. Jos soveltuvaa työehtosopimusta ei olisi, toimeentuloedellytys täyttyisi, jos palkka vastaisi samankaltaisista tehtävistä maksettavaa palkkatasoa. Jos palkkaa ei kyseisellä alalla voitaisi määritellä edellä mainituilla kriteereillä, tulisi sen olla työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla työssäoloehtoa kartuttavan suuruinen. 

Oleskeluluvan myöntäminen työntekoa varten edellyttäisi, että työntekijä ja työnantaja täyttäisivät selvittämisvelvollisuutensa, joista säädettäisiin omissa pykälissään. Työntekijän ja työnantajan olisi täytettävä myös ulkomaalaislain 36 §:ssä säädetyt yleiset edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle. 

Työntekijän ja työnantajan selvittämisvelvollisuus

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työntekijän ja työnantajan selvittämisvelvollisuuksista, jotka koskisivat kaikkia työnteon perusteella tehtäviä oleskelulupahakemuksia. Työntekijän olisi esitettävä hakemuksessaan tiedot työnantajasta sekä työsuhteen keskeisten ehtojen osalta tieto pääasiallisista työtehtävistä, palkan ja muun vastikkeen määräytymisen perusteet, palkanmaksukausi ja noudatettava työaika. Työntekijä voitaisiin velvoittaa toimittamaan muitakin hakemuksen ratkaisemisen kannalta välttämättömiä lisätietoja. Tietoja voitaisiin pyytää, jos olisi perusteltua aihetta epäillä, että työntekijä ei täytä työnteon perusteella myönnettävän oleskeluluvan yleisiä edellytyksiä koskevia vaatimuksia tai työntekijän tarkoituksena on maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

Työnantajan olisi liitettävä työntekijänsä hakemukseen vastaavat tiedot työsuhteen keskeisistä ehdoista kuin työntekijänkin. Lisäksi työnantajan olisi liitettävä hakemukseen tieto sovellettavasta työehtosopimuksesta tai siitä, että sovellettavaa työehtosopimusta ei ole. Työnantaja liittäisi hakemukseen tiedon työntekopaikasta tai jos pääasiallista kiinteää työntekopaikkaa ei ole, selvityksen niistä periaatteista, joiden mukaan työntekijä työskentelee eri työkohteissa. Lisäksi työnantaja liittäisi hakemukseen tiedon työnteon alkamisajankohdasta, määräaikaisen työsopimuksen osalta sen päättymisajan sekä tiedon ammattialasta, jolla työ tehdään. 

Työnantajan olisi vakuutettava, että se on huolehtinut ja vastaisuudessa kykenee huolehtimaan velvoitteistaan työnantajana ja työehdot ovat voimassa olevien säännösten ja asianomaisen työehtosopimuksen mukaiset tai, jos työehtosopimusta ei ole sovellettava, että ne vastaavat työmarkkinoilla vastaavissa tehtävissä toimiviin työntekijöihin noudatettavaa käytäntöä. Maahanmuuttovirasto ja TE-toimisto tarkistaisivat tiedot velvoitteiden täyttämisestä ensisijaisesti toisen viranomaisen tietovarannosta, esimerkiksi velvoitteidenhoitoselvityksestä. Jos tietoja ei saataisi tai ne saataisiin vain osittain, voitaisiin työnantaja velvoittaa toimittamaan puuttuvat tiedot. Työnantaja voitaisiin myös velvoittaa toimittamaan muita hakemuksen ratkaisemisen kannalta välttämättömiä lisätietoja, jos olisi perusteltua aihetta epäillä, että työnantaja ei esimerkiksi täytä työnteon perusteella myönnettävän oleskeluluvan yleisiä edellytyksiä koskevan pykälän vaatimuksia. 

Työntekijä jättäisi työnteon perusteella tehtävän oleskelulupahakemuksen, ja työnantaja toimittaisi vaadittavat tiedot Maahanmuuttoviraston sähköisessä asiointipalvelussa. Jos sähköinen asiointi ei olisi mahdollista, voisi työntekijä jättää hakemuksen ja työnantaja toimittaa tiedot myös paperisena.  

Lupatyyppikohtaiset edellytykset

Ulkomaalaislaissa säädettäisiin kunkin työperusteisen oleskeluluvan, esimerkiksi työntekijän ja erityisasiantuntijan oleskelulupien, myöntämisestä. Kaikissa työperusteisissa oleskeluluvissa pyydettäisiin samat työnantajaa ja työntekijää koskevat perustiedot ja vain tarvittaessa lupatyyppikohtaiset lisätiedot. Lisätietotarpeet arvioitaisiin riskiperusteisesti.

Lisätietoa muista ulkomaalaislakiin ehdotetuista muutoksista: HE 114/2022 vp

Anette Laiho
lakimies
Helsingin seudun kauppakamari

Kategoriat:Työelämä, Kansainvälisyys, Laki