Osatyökykyisissä mahdollisuus

13.05.2022

Osatyökykyisissä mahdollisuus

Vapaana oleva työvoimareservi on kaluttu Etelä-Pohjanmaalla loppuun ja kilpailu osaajista yritysten kesken on tiukempaa kuin koskaan. Yle uutisoi viime viikolla THL:n uudesta lupaavasta IPS-valmennuksesta, jonka tulokset perinteiseen mielenterveyskuntoutukseen verrattaessa ovat olleet aiempaa huomattavasti parempia. Valtakunnallisesti lähes kolmannes valmennuksessa olleista on työllistynyt, mikä on kannustava tulos ottaen huomioon, että Suomessa mielenterveysongelmat on yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Kyse ei ole vain yhteiskunnalle kalliiksi tulevasta syrjäytymisestä sekä tarpeellisesta työvoimasta, vaan myös asian inhimillisestä puolesta: tuntea itsensä arvostetuksi työyhteisön jäseneksi ja veronmaksajaksi. On todennäköistä, että osatyökykyinen on myös sitoutunut tehtäväänsä, eikä vaihtamassa nopeasti toisen työnantajan palvelukseen.  

Työkyky vaihtelee elämän eri vaiheissa ja se voi olla myös tilapäistä. Työkyky liittyy aina tehtävään työhön ja kun henkilön edellytykset kohtaavat työn vaatimuksen kanssa, on hän työkykyinen. Henkilö voi olla osatyökykyinen monesta eri syystä, eikä osatyökykyisyys kosketa ainoastaan mielenterveyden häiriöihin sairastuneita, vaan myös vamma, sairaus tai sosiaalinen seikka voi olla toimintakyvyn aleneman taustalla.

Valtion erityistehtäväyhtiö Työkanava Oy aloittaa toimintansa 1.7.2022 työllistäen vaikeimmassa asemassa olevia osatyökykyisiä palkkaamalla henkilöt suoraan palvelukseensa ja myymällä työpanosta edelleen asiakkailleen. Tavoitteena on tukea henkilöiden valmiuksia siirtyä tältä nk. ponnahduslaudalta eteenpäin avoimille työmarkkinoille. Lisäksi alueelliset TE-palveluiden työkykykoordinaattorit etsivät ratkaisuja työllistymiseen yhdessä osatyökykyisen ja työnantajan kanssa.

Myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on mukana IPS-hankkeessa.  Me kauppakamarissa toivomme, että yritykset näkevät eri syistä osatyökykyisten palkkaamisen yhtenä oivallisena win-win-win – mahdollisuutena, johon tarttua. Prosessissa työnantajalta toki tarvitaan avarakatseisuutta, mutta työvoimapulan ollessa todellinen, jokainen käsipari on varmasti tarpeen.

Petra Piironen

Petra Piironen

Yhteyspäällikkö

+358 40 650 1588

Kategoriat:Työelämä, Pääkirjoitus