Hanki hyvä hallitus

Hanki hyvä hallitus

Olimme viime viikolla mukana Hallituspaikka-tapahtumassa Tampereella. Paikalla oli noin 500 yritysjohtajaa, hallitusammattilaista ja yritysten hallitustyöstä kiinnostunutta. Ohjelmassa oli kova kattaus puhujia Matti Alahuhdasta Kirsi Pihaan sekä mielenkiintoisia paneelikeskusteluja yritysten hallitustyöstä eri näkökulmista.

Yksi itselleni mieleen jäänyt asia oli, että monessa yrityksessä tehdään nykyisin tulevaisuuden skenaariotyötä kartoitettaessa ja hahmotellessa yrityksen tulevaisuuden suuntaa. Erilaiset skenaariot luovat kuvaa siitä, millaisia erilaisia ympäristöjä yrityksellä voi tulevaisuudessa olla ja yrityksen toimintaa pohditaan näitä erilaisia tulevaisuuksia vasten. Pandemia ja nyt meneillään oleva Venäjän hyökkäyssota ovat varmasti laajentaneet skenaariotyötä siten, että yrityksissä mietitään nykyisin tarkemmin myös sitä, miten toimimme, jos kohtaamme tulevaisuudessa kriisitilanteita. Skenaariotyö on yksi tapa suunnitella yrityksen tulevaisuutta ja strategiaa, joten jos se ei ole vielä sinulle tuttu, niin kannattaa tutustua.

Kirsi Piha pohti puheenvuorossaan hallitustyön muuttumista tai oikeastaan räjäyttämistä. Hänen usein toistamansa neuvo muille yrittäjille on hankkia hyvä hallitus. Diversiteetti, eli moninaisuus ja monimuotoisuus on tullut jäädäkseen yritysten ympäristöön ja toimintaan, joten sen pitäisi näkyä myös yritysten hallitustyössä. Käytännössä niin yrityksen johdossa kuin hallituksessakin pitäisi olla riittävän erilaisia ihmisiä, jotta yritys osaa toimia yhä monimuotoisemmassa ympäristössä. Itse pidin kovasti Pihan ajatuksesta, että diversiteetin pitää myös näkyä, jotta sillä olisi jotain merkitystä. Hallitustyössä tämä viimeisin voi tarkoittaa esim. sitä, että hallituksen jäsenten on osattava ja uskallettava tuoda erilaiset näkökulmat, ideat ja huomiot esille. 

Hyviä huomioita tuli myös Perheyritysten liiton puheenjohtajan Alexander Bargumin esityksessä, jossa hän kertoi kasvollisesta omistajuudesta sekä kokemuksistaan omistajan roolissa hallituksen jäsenenä. Iso osa oman kauppakamarimme jäsenistä on omistaja ja perhevetoisia, joten Bargumin esityksessä oli paljon tuttua ja hyvää pohdintaa. Hän koki hallituksen erittäin hyvänä sparraajana omistajalle, jonka roolin hän kertoi usein olevan aika yksinäisen; hallitus tuo omistajalle oivallisen sparraajan lisäksi myös joukkovoimaa, kun hallitus toteuttaa omistajastrategiaa yrityksessä. Bargum oli myös omille hallituksilleen kiitollinen siinä, että hallitus on usein auttanut omistajaa välttämään virhepäätöksiä.

Yritysten hallitustyö muuttuu ympäristön ja yritysten muuttuessa ja myös Etelä-Pohjanmaalla on yhä enemmän ammattimaisia ja riippumattomia hallituksen jäseniä yritysten hallituksissa. Hallituksen tehtävä ei ole viedä valtaa pois omistajilta, vaan auttaa yritystä menestymään, välttämään virheitä ja ottamaan sellaisia kasvun askeleita, joita omistaja yksin ei ehkä olisi tullut ajatelleeksi. Tulemme puhumaan näistä ja muistakin esille nousevista teemoista varmasti niin tulevilla hallitustyön kursseillamme kuin myös kauppakamarin omassa hallitustyössä. 

Pidetään mielessä Kirsi Pihan neuvo ”hanki hyvä hallitus” aloittaessamme vuoden viimeisen kiireisen kuukauden; joulukuun.

Oikein hyvää loppuvuotta!

Tomi Kohtanen

toimitusjohtaja

+358 50 5062755


Kategoriat:Pääkirjoitus