Valtion velkako ei koske yrityksiä?
Suomen valtio velkaantuu hurjaa vauhtia. Menoja ovat aiheuttaneet aikaisemmin korona ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa. Nyt menoja aiheuttavat raskas julkinen sektori, hyvinvointialueiden käynnistäminen ja ehkä myös vaalien läheisyys.
Eri ekonomistit ovat eri mielisiä siitä, onko velkaa jo paljon vai voiko sitä edelleen kasvattaa. Eri tuloksiin päästään erilaisista lähtökohdista, eli mihin maihin Suomea verrataan tai miten julkisen talouden vaikutus bkt:hen lasketaan. Ilman syvällisempää rahamaailman tuntemustakin on kuitenkin selvää, että Suomen vuosittaisen talouden menot ylittävät tulot reilusti ja alijäämän kattamiseksi otetaan uutta velkaa.
Julkista taloutta on saatava tasapainoon, jotta yritysten verotus ei kasva enää nykyisestään. Uusia veroluonteisia maksuja ei tule yrityksille määrätä, vaan byrokratiaa ja kaikenlaisia ylimääräisiä hallintohimmeleitä on purettava. Julkinen talous on käännettävä vahvistuvalle uralle ja kestävyysvajetta on kurottava kiinni. Työllisyysastetta on edelleen nostettava yksityisen sektorin työpaikkojen määrää kasvattamalla.
Talouskasvun potentiaalia on nostettava pysyvästi. Emme saa vajota kituliaan kasvun aikaan vaan tavoitteena pitää olla vahva talouskasvu, nouseva työllisyysaste, lisää yksityisen sektorin työpaikkoja sekä lisääntyvät yksityiset investoinnit. Seuraavan hallituksen tulee asettaa kunnianhimoisia tavoitteita julkisen talouden ja työllisyyden edistämisen suhteen. Samalla esimerkiksi työmarkkinoiden kokonaisuutta tulee uudistaa lainsäädännön avulla, jos ja kun työmarkkinajärjestöt eivät merkittäviin uudistuksiin kykene.
Seuraavalla hallituksella on paljon töitä tehtävänään. Meillä itsellämme on ratkaisun avaimet käsissämme.
Hyvää syksyn jatkoa
Tomi Kohtanen
toimitusjohtaja
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari