Hyvä hallituksen sihteeri on paljon enemmän kuin pöytäkirjan laatija

15.10.2026
Antti Hannula, asianajaja, NORDIA Law

Hyvä hallituksen sihteeri on paljon enemmän kuin pöytäkirjan laatija

Hallitustyö on muuttunut nopeasti. Yritysten toimintaympäristö on yhä monimutkaisempi, päätöksenteko vaatii entistä parempaa valmistelua ja hallitukselta odotetaan aktiivista otetta yrityksen kehittämiseen. Myös erilaiset normit ovat lisääntyneet ja tulleet velvoittavammiksi. Samalla myös hallituksen sihteerin rooli on noussut uudelle tasolle.

HHJ Hallituksen sihteeri -valmennuksessa pureudutaan siihen, mitä nykyaikainen hallitussihteerin työ käytännössä tarkoittaa ja millaista osaamista tehtävässä tarvitaan. Mitkä ovat hallituksen sihteerin tehtävät ennen kokousta, kokouksen aikana ja kokouksen jälkeen.

Hallituksen sihteeri toimii tärkeässä rajapinnassa hallituksen, toimitusjohtajan ja erityisesti hallituksen puheenjohtajan välillä. Tehtävät eivät ole vain kokouskutsujen lähettämistä ja pöytäkirjojen laatimista. Hyvä hallituksen sihteeri voi omalta auttaa osaltaan varmistamaan, että hallitustyöstä saadaan puheenjohtajan ohjauksessa parhaat tehot irti – ja toimitaan osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen, mahdollisen osakassopimuksen ja yhtiön toimielinten päätösten mukaisesti.

Valmennuksessa tarkastellaan hallituksen sihteerin tehtävää kokonaisuutena. Keskiössä ovat muun muassa hallituksen työskentelyn käytännöt, kokousten valmistelu, ennakkoaineistot, päätöksenteon dokumentointi pöytäkirjaan, aineiston käsittelyyn liittyvät asiat sekä hallituksen puheenjohtajan, hallituksen ja toimitusjohtajan yhteistyö. Samalla perehdytään siihen, miten sihteeri voi omalla toiminnallaan tukea hyvää hallintoa ja laadukasta päätöksentekoa.

Valmennuksen keskiössä on luonnollisesti hallituksen kokoukset. Esityslistan suunnittelu, materiaalien valmistelu ja olennaisten kysymysten tunnistaminen vaikuttavat suoraan siihen, kuinka hyvin hallitus pystyy keskittymään strategisesti tärkeisiin asioihin valvonnan ja lakimääräisten tehtävien lisäksi. Kokouksen jälkeen puolestaan korostuvat päätösten selkeä kirjaaminen ja päätettyjen asioiden seuranta.

Myös vastuut ja roolit on tärkeää tunnistaa. Hallituksen jäsenillä, puheenjohtajalla, toimitusjohtajalla ja hallituksen sihteerillä on kullakin oma tehtävänsä. Kun roolit ovat selkeät ja yhteistyö toimii, hallitus pystyy käyttämään aikansa siihen, mikä on sen tärkein tehtävä: yrityksen suunnan, valvonnan ja päätöksenteon tukemiseen.

HHJ Hallituksen sihteeri -valmennus tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja hallitustyön arkeen. Tavoitteena ei ole tehdä sihteeristä hallituksen päätöksentekijää, vaan vahvistaa hänen valmiuksiaan toimia hallituksen työn mahdollistajana ja laadukkaan hallinnon tukena.

Parhaimmillaan hallituksen sihteeri on näkymätön, kun kaikki toimii ja samalla välttämätön apu ja tuki ennen ja jälkeen kokousta – sekä sen aikana.

Hyvä hallitustyö ei synny sattumalta. Se rakentuu osaamisesta, selkeistä toimintatavoista ja hyvästä valmistelusta. Näissä kaikissa hallituksen sihteerillä on tärkeä rooli.

Antti Hannula
asianajaja,
NORDIA Law

HHJ Hallituksen sihteeri

21.10.2026 Etätoteutus

HHJ-hallituksen sihteeri -koulutus antaa valmiudet toimia ammattimaisesti ja vastuullisesti hallituksen sihteerin tehtävässä, tarjoten samalla käytännönläheisiä työkaluja päivittäiseen hallitustyöhön.