Raskas aika vaatii raskaat huvit – vai vaatiiko?
Summatessani yhteen vuotta 2022, nousee väistämättä mieleen koko maailmaa koskettava haastava geopoliittinen tilanne. Se vaikuttaa niin rahoitusmarkkinoihin, inflaatiokehitykseen, talouskasvutavoitteisiin kuin energiaan. Ilmastoahdistuksen lisäksi voidaan jo nyt puhua myös energia-ahdistuksesta. Olisi halutessaan helppoa kietoutua perisuomalaiseen helmasyntiin eli negatiivisuuteen, josta voisi ammentaa loputtomasti selityksiä sille, miksi ei onnistuttu tai ei saavutettu asetettuja tavoitteita. Eteläpohjalainen on tätä sitkeämpää tekoa, sanoisin.
Jo talvisodassa ja erityisesti jatkosodassa ymmärrettiin viihdytysjoukkojen tarpeellisuus. Huoli ja pelko siitä, kuinkahan tässä käy ja pärjäämmekö, ovat todellisia uhkakuvia. Kuitenkin meidän tulee ruokkia mieltämme vähintään ripauksella positiivisuutta – oli pilvet taivaanrannassa kuinka synkkiä tahansa. Voimia ja jaksamista tulee vaalia. Pysähtymällä miettimään vaihtoehtoja, pallotellessa ajatuksia yrityksen voimavaran, hallituksen, kanssa ja pohtimalla asioita jopa ääneen omissa verkostoissa, voidaan nähdä avoinna olevat mahdollisuuksien ikkunat ja ratkaisut. Se, että miellyttääkö keksitty ratkaisu tai saatu vastaus – jakaa takuulla mielipiteitä. Helpot keinot kun ihminen tuppaa luonnostaan käyttämään aina ennen järeämpiin vaihtoehtoihin tarttumista.
Jos tilaisuus tekee varkaan, niin voisiko tätä ajattelumentaliteettia käyttää myös positiivisissa asioissa? Negatiiviset ennustukset usein alkavat toteuttamaan itse itseään. Tämän kääntäen, hyviä juttuja voi tapahtua ennustettaessa myönteistä toimintaa sekä aidosti uskoessa siihen. Tästä yhtenä esimerkkinä juuri julkistettu Vuoden positiivisin seinäjokinen -hyvän mielen ilmiantokampanja. Se osoitti, kuinka moni eri henkilö Seinäjoella on tuonut useille ihmisille positiivista värinää ympärilleen. Ei ole väärin etsiä ympäriltä iloa tuottavia asioita tai ilahduttaa muita kaiken maailman pauhun keskellä.
Moneenkaan vuotta 2022 varjostavaan tapahtumaan eivät yritykset voi suoraan vaikuttaa kuin korkeintaan tekemällä energian säästötoimenpiteitä tai investoiden esimerkiksi uuteen energiamuotoon. Mutta tilanteen ollessa se, mikä se on, kurjuuden maksimointiin ei parane lähteä mukaan. Asioilla on kuitenkin tapana ratketa ja tehdään se, mitä voidaan. Yksi vaikuttamisen paikka on ensi keväänä käytävät eduskuntavaalit, jossa määritellään Suomen tulevaisuutta yhtenä itsenäisyyden ajan koettelevimpana aikana. Nykyhallituksella on ollut käsissään haastavat kortit, mutta tulevalla eduskunnalla on oltava nykyistä määrätietoisempaa päätöksentekokykyä, sen on kyettävä tekemään pakollisia rakenneuudistuksia sekä taitettava syvenevä valtion velkaantuminen, palataksemme takaisin työllisyyttä lisäävälle kasvu-uralle ja kilpailukykyiseen sekä vakaaseen toimintaympäristöön.
Joulun hengessä toivon, että pidämme kaikki mielessämme ajatuksen: Hyvä synnyttää hyvää.
Rauhallista joulua! Uskoa tulevaan ja menestystä uuteen vuoteen 2023!
Petra Piironen
yhteyspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari