Lankava Oy on vuoden digitaalinen eteläpohjalaisyritys

16.11.2022

Lankava Oy vuoden digitaalinen eteläpohjalaisyritys

Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin ICT-valiokunta on valinnut vuoden 2022 digitaaliseksi eteläpohjalaisyritykseksi kauhavalaisen Lankava Oy:n. Yritys on uudistanut liiketoimintaansa ja prosessejaan hienosti toimien samalla innostajana ja esimerkkinä muille yrityksille. Lankava Oy näkyy sosiaalisen median kanavissa jakaen tuotetietoja, työohjeita ja inspiraatiota asiakkailleen ja seuraajilleen sekä hyödyntää digitaalista kauppapaikkaa ja messuja kasvaen samalla vauhdikkaasti, kertoo Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tomi Kohtanen.

Asiakkaille näkyvän sähköisen markkinoinnin ja verkkokaupan lisäksi digitalisoituminen on vaatinut paljon taustajärjestelmien mm. varastonhallinnan ja logistiikan kehittämistä. Tehty työ on myös kannattanut, sillä palveleva ja toimiva verkkokauppa ja sitä tukeva markkinointi avasi yritykselle aivan uusia mahdollisuuksia, kun myymälässä tapahtuva kaupankäynti käytännössä pysähtyi kokonaan koronakeväänä 2020.

Myynnin kasvu näkyy kiireenä yrityksen lähettämö- ja terminaalitiloissa. Uusiin tiloihin siirryttäessä verkkokaupan keräilylle varustettiin aikaisempien tilojen kahden paikan sijaan kolme paikkaa, mutta kasvun myötä toimitusjohtaja Kirsti Karppinen toteaa, että paikkoja olisi saanut olla enemmänkin.

Nettisivut Lankava Oy:llä on ollut jo vuodesta 1997 lähtien, kertoo hallituksen puheenjohtaja Jyri Karppinen ja toteaa samalla, että uuden sukupolven mukaantulon ja sitä kautta alkaneen aktiivisen sosiaalisen median markkinoinnin myötä verkkosivujen ja verkkokaupan kävijämäärät ovat nousseet todella suuriksi. Yrityksellä on myös vientiä kymmeniin maihin, joten esim. logistiikan taustajärjestelmät on rakennettu tukemaan kansainvälistä pakettiliikennettä ja asiakaspalvelua on saatavilla myös ruotsin ja englannin kielillä, Kirsti Karppinen kertoo.

Katso lisää tästä.

Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin ICT-valiokunta on jakanut vuoden eteläpohjalainen digitaalinen yritys -palkintoa vuodesta 2015 lähtien. Palkinnon tarkoituksena on nostaa esille hyviä digitalisaation esimerkkejä, joista mikä tahansa yritys voisi saada innostusta ja vinkkejä omaan kehitykseensä. Aikaisempina vuosina palkinnon ovat saaneet mm. Jakamo Oy, Suomen Lämpöpuu Oy, Finnsat Oy, Minimani, Epec Oy, Lakeuden Etappi Oy

Lisätietoja:

Kirsti Karppinen, toimitusjohtaja, Lankava Oy, puh: 050 3420904, kirsti.karppinen@lankava.fi

Tomi Kohtanen, toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, puh: 050 5062755, tomi.kohtanen@kauppakamari.fi

Kategoriat:Palkitseminen