Keskiössä oman osaamisen kehittäminen

02.08.2022

Keskiössä oman osaamisen kehittäminen

Nykypäivänä oman osaamisen kehittäminen on joka alalla erittäin tärkeässä roolissa. Tiedot vanhenevat helposti jo muutamassa vuodessa (usein nopeamminkin), ja on ihmisestä itsestään paljolti kiinni, haluaako päivittää osaamistaan. Työnantajan pitää pystyä tukemaan työntekijän halua kehittyä, panostettava siihen aikaa, ja oltava kartalla siitä, millaista osaamista tarvitaan. On kuitenkin työnantajan etu, että halutaan kehittää omaa osaamistaan, ja että työntekijöiden osaamisen taso vastaa tarvetta.

Meillä Etelä-Pohjanmaalla tuo perusluonteemme jääräpäisyys, voi vaikeuttaa tilannetta. Voidaan olla vahvasti sitä mieltä, että näin on aina menty, ja mennään tästä eteenkin päin. Silkkaa ajan ja rahan haaskuuta. Tällä mentaliteetilla ei kuitenkaan taida selvitä enää nykypäivän maailmassa ja työelämässä. Lisää tietoa on hankittava, että pysyy kehityksen kärryillä mukana. Toisaalta taas toinen perusluonteenpiirteemme periksiantamattomuus, ja että tehdään asiat pikkuusen paremmin kuin muut, auttaa asiassa hurjasti.

Moneen asiaan on keksitty uusia, ja usein aikaa säästäviä ratkaisuja, jotka säästävät täten myös rahaa. Työntekijöiden lisäkouluttautumiseen kannattaa siis panostaa, ja nostaa se yhdeksi toiminnan ydinprosessiksi.

Työnantajan satsaaminen henkilöstön osaamiseen on panostamista yrityksen kilpailukykyyn, elinvoimaan ja tulevaisuuden menestykseen. Yrityksellä täytyy olla selvillä oma osaamistasonsa, jolloin sitä on helpompi pyrkiä määrätietoisesti vahvistamaan.

Koronan aikana opimme monia uusia tapoja kouluttautua, ja ne tavat ovat varmasti tulleet jäädäkseen. Valikoima on markkinoilla erittäin laaja ja monipuolinen. Jos et halua liikkua kotikonttoriltasi, tai omasta työhuoneestasi, voit osallistua koulutuksiin etänä. Sanoisin, että tämä vaihtoehto vaatii vahvaa keskittymiskykyä ja päätöksen, ettei tee mitään muuta samalla, kun koulutus on käynnissä. Osallistumiseen paikan päällä etuna on verkostoituminen ja mahdollisuus tavata uusia, saman henkisiä ihmisiä. Uusi tieto on myös yleensä helpompi kuunnella ja omaksua livenä. Toki poikkeuksia aina on, ja tilanne onkin kaikille etuisa, koska vaihtoehtoja on kaikkien makuun sopivia.

Keskuskauppakamari on viime vuonna tehnyt asiasta tutkimusta (Ratkaisuja osaamisvajeeseen, 2021). Nostan siitä yhden päätelmän: Merkittävää muutosta tapahtuu vain, jos yksilöt, yritykset ja yhteiskunta yhdessä panostavat muutoksen syntymiseen ja ovat valmiita kehittymään. Me yksilöinä voimme keskittyä vain siihen, että jatkamme itsemme haastamista ja kehittämistä, läpi elämän.

Yhdessä tekemällä onnistutaan!

Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin koulutuksista lisää täällä.

Kategoriat:Koulutus, Pääkirjoitus