Pääkirjoitus: Tilkka brändiä

10.04.2022

Eteläpohjalaisyrityksen voitto valtakunnallisessa brändikilpailussa osoittaa hienosti sen faktan, että hyvä brändi ei ole vain suurten yritysten yksinoikeus.

Lapuan Kankureiden viime viikolla julkaistu Vuoden Brändi 2022 -kilpailun voitto Keskuskauppakamarin järjestämässä brändikilpailussa oli mahtava uutinen. Palkinto on jaettu aikaisemmin kaksi kertaa, jolloin voittajina ovat olleet Marimekko ja Yle. Ja tänä vuonna siis Lapuan Kankurit, jolle vielä kerran lämpimät onnittelut hienosta työstä!

No mikä se brändi oikein on? Wikipedia laajentaa hieman Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kielitoimiston sanakirjan määritelmää ja kertoo brändin olevan tuote tai tuotemerkki, yritys, henkilö tai muu vastaava, jolle on syntynyt tai esimerkiksi markkinoinnin avulla luotu laaja, yleensä myönteinen, tunnettuus. Kun tuota määritelmää makustelee, niin se varmasti sopii erittäin hyvin Lapuan Kankureihin ja se, että kilpailu oli valtakunnallinen, nostaa voiton arvoa entisestään.

Jokaisella eteläpohjalaisyrityksellä ja tuotemerkillä on olemassa jonkinlainen imago ja sitä kautta brändi. Osa yrityksistä tekee systemaattista työtä kehittääkseen brändiä jatkuvasti, osa on asiassa passiivisia. Passiivisuus kannattaisi viipymättä muuttaa aktiivisuudeksi, sillä jos yritys ei itse vie brändiään positiivisesti eteenpäin, niin asiakkaat ja markkinat vaikuttavat siihen joka tapauksessa. Näiden ulkoisten toimijoiden vaikutus voi olla joko positiivinen tai negatiivinen.

Kaikkein kiinnostavinta eteläpohjalaisen pk-yrityksen voittaessa valtakunnallisen brändikilpailun on se, että hyvä ja mielenkiintoinen brändi on siis kaiken kokoisten yritysten ulottuvilla. Tämä fakta konkretisoituu voitossa täysin. Monesti olen itsekin ajatellut, että varsinkin kuluttajamarkkinoilla toimiessa brändin rakentaminen sujuu paremmin isoilta, jopa globaaleilta yrityksiltä, jotka voivat investoida brändin kehittämiseen suuria summia.

Brändi ei siis rakennu hyväksi itsestään ja sattumalta. Tuotteiden ja palvelun laadukkuus auttaa rakentamaan brändiä. Samoin yrityksen auki kirjoitettu tarina auttaa luomaan hyvää brändiä. Toki työ vaatii myös aikaa ja sen mukanaan tuomia positiivisia asiakaskokemuksia. Ennen kaikkea hyvä brändi vaatii mielestäni asiantuntevia, avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä, jotka täyttävät ja usein myös ylittävät asiakkaan odotukset.

Miksi jokaisen yrityksen tulisi sitten kiinnostua omasta tai tuotteidensa brändistä? No siksi, että hyvää brändiä on helpompi myydä asiakkaille ja asiakkaat ovat valmiita maksamaan hyvästä brändistä paremman hinnan. Yrityksen hyvä brändi kantaa myös henkilöstöasioihin; hyvä brändi houkuttelee enemmän ja parempia työntekijöitä yritykseen, eli ei aivan mitätön juttu nyt työntekijäpulan vallitessa.

Tätäkään asiaa ei tarvitse yrittää tehdä alusta alkaen kokonaan itse. Etelä-Pohjanmaalla on useita hyviä asiantuntijayrityksiä, jotka mielellään auttavat alueen yrityksiä rakentamaan brändiään. Samoin ne auttavat tekemään tunnetuksi kaikkea sitä hyvää, mitä me Etelä-Pohjanmaalla osaamme.

Saisiko teille olla tilkka brändiä?

Tomi Kohtanen
toimitusjohtaja

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Tomi Kohtanen

Tomi Kohtanen

toimitusjohtaja

+358 50 5062755

Kategoriat:Työelämä, Pääkirjoitus, Palkitseminen, Kasvu