Luetaanko tänä kesänä?

14.06.2026
Valerija Hirvilammi, yhteyspäällikkö, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari.

Luetaanko tänä kesänä?

Moni on varmasti viime aikoina huomannut uutiset suomalaisten lasten ja nuorten heikentyvästä lukutaidosta. Elinkeinoelämän ja palkansaajien järjestöt esittivät yhteisen huolensa tilanteesta, eikä syyttä. Kun vain hieman yli puolet nuorista saavuttaa peruskoulun päättyessä työelämässä ja jatko-opinnoissa tarvittavan lukutaidon tason, kyse ei ole enää yksittäisestä koulutusongelmasta vaan laajemmin Suomen tulevaisuudesta.

Lukutaito on kaiken osaamisen perusta. Jos emme osaa lukea, emme opi. Jos emme ymmärrä lukemaamme, emme pysty arvioimaan tietoa, muodostamaan mielipiteitä tai tekemään perusteltuja päätöksiä. Tämä näkyy työelämässä, yrittäjyydessä, koko yhteiskunnan kehityksessä ja jopa demokratiassa.

Kouluilla on tärkeä rooli nuorten lukutaidon kehittymisessä, mutta vastuu ei voi olla vain niiden harteilla. Myös me vanhemmat voimme tehdä paljon. Muistan omilta kouluajoiltani, kuinka kesäloman alkaessa saimme mukaan pitkän lukulistan. Se ei ehkä silloin tuntunut maailman houkuttelevimmalta asialta, mutta jälkikäteen ajateltuna idea oli erinomainen. Toivoisin, että suomalaislapset saisivat tänäkin päivänä vastaavia lukuhaasteita.

Kesä on täydellistä aikaa tarttua kirjoihin. Suomessa on maailmanluokan kirjastoverkosto, josta monet muut maat voivat vain haaveilla. Käykää lasten kanssa kirjastossa, valitkaa kirjat yhdessä, keskustelkaa luetusta ja haastakaa toisianne, vaikka perheen omassa lukukisassa.

Samalla rakennamme lapsille ja nuorille kykyä erottaa tieto mielipiteestä, tunnistaa harhaanjohtavaa sisältöä ja muodostaa omia perusteltuja näkemyksiä. Nämä ovat taitoja, joiden merkitys kasvaa jatkuvasti maailmassa, jossa informaatiota on tarjolla enemmän kuin koskaan.

Tekoälyn aikakaudella lukutaidon merkitys vain kasvaa. Emme voi antaa lastemme ulkoistaa ajatteluaan tekoälylle ennen kuin he ovat oppineet ajattelemaan itse. Kriittinen ajattelu, luetun ymmärtäminen ja tiedon arviointi ovat taitoja, joita mikään sovellus ei voi korvata. Siksi kesän tärkein investointi ei välttämättä löydy harrastuksista tai laitteista, vaan kirjaston hyllystä.

Luettaisiinko tänä kesänä kirja?

Valerija Hirvilammi

YHTEYSPÄÄLLIKKÖ

+358 40 533 8537
jäsenasiat, tapahtuma- ja neuvontapalvelut, ulkomaankaupan asiakirjat, laskutus, markkinointi