Menestykseen lisäpotkua KasvuOpenista
Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku ja Pohjanmaan Kasvupolku yhdistyivät tänä vuonna synnyttäen aiempaa vahvemman Pohjalaisen Kasvupolun. Yritysten kasvua ja menestymistä buustaamassa ovat myös Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Into Seinäjoki sekä Viexpo.
–Kauppakamarin osalta se on yksi konkreettinen juttu, jota haluamme olla tekemässä menestystä hakeville yrityksille. Yrityksille tarjottava maksuton sparraus on erittäin arvokas keino auttaa yrityksiä saamaan uusia ideoita, vahvistamaan niiden suunnitelmia, vahvistamaan taloudellista pohjaa, kehittämään niiden organisaatiota sekä johtamista, Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tomi Kohtanen sanoo.
–KasvuOpen -sparraukset ja kokeneiden yrittäjien puheenvuorot sopivat niin alkaville kuin pidempään toimineille yrittäjille. Liikeideat näyttävät niin erilaisilta, kun niitä tarkastelee yrityksen ulkopuolelta. Sparraajat katsovat liiketoimintoja oman erityisosaamisensa kautta ja tunnistavat yrityksen vahvuudet joskus yrittäjää paremmin. Tässä prosessissa yrityksellä on vain voitettavaa, toteaa yrityskehityspäällikkö Tapio Seppä-Lassila Into Seinäjoesta.
–Yritysten auttaminen kasvuun viennin ja kansainvälistymisen kautta on Viexpon ydintoimintaa. Olemme todenneet Kasvupolun erinomaiseksi työkaluksi kasvua hakeville yrityksille. Siksi haluamme olla mukana tänäkin vuonna, kertoo Kristian Schrey, Viexpon toimitusjohtaja.
Hakuaika uudelle Pohjalaiselle Kasvupolulle aukeaa ystävänpäivänä 14.2.2023.