Maailma muuttuu ja meidänkin pitää muuttua

15.03.2024
Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tomi Kohtanen
Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tomi Kohtanen

Maailma muuttuu ja meidänkin pitää muuttua

Olemme jälleen keskellä lakkoja. Lakot koskevat suoraan vain pientä, mutta sitäkin merkityksellisempää joukkoa ja välillisesti laajaa joukkoa yrityksiä, asiakkaita sekä myös tavan kansalaisia. Yritysten viesti meille päin on, että lakot ovat niille vahingollisia, vaikka ne eivät ole edes kiistan osapuoli.

Lakot puhuttivat myös viime viikolla järjestämämme jäsentapahtuman finanssilounaan osallistujia. Näyttää siltä, että hallituksen, työntekijöiden ja yritysten yhteinen tilannekuva puuttuu tai se on liian värittynyt riippuen siitä, mikä osapuoli tilannekuvaa katselee. Kaikki me ymmärrämme, että Suomen valtiontalous on niin velkainen, että uuden velan ottaminen pitää jollain aikavälillä saada vähentymään. Keinoista ollaan vaan niin pahuksen eri mieltä. Jotta talous saadaan oikenemaan, on tehtävä muutoksia. Osa muutoksista on kipeitä, mutta valitettavasti välttämättömiä.

Muutoksia pitää tietenkin tehdä myös yrityksissä, jotta olemme paremmin valmiita tulevaisuuteen. Yritysten pitää pitää huoli siitä, että ne ovat kannattavia ja pitävät työntekijöistään hyvää huolta. Yritysten pitää ylläpitää tuotantolaitteistojaan, eikä siellä saa syntyä korjausvelkaa, jotta yritys pystyy jatkamaan toimintaansa myös mahdollisten tulevaisuuden omistajanvaihdosten jälkeen. Samoin yritysten pitää tulevaisuudessa osata toimia myös kansainvälisten ja monimuotoisten työntekijöiden kanssa.

Mielestäni jokaisen työntekijän pitäisi miettiä, miten parhaiten auttaa ja tukea omalla osaamisellaan ja työpanoksellaan työnantajansa menestystä. Sillä kun yritys menestyy, se voi maksaa palkat ajallaan ja maksaa voitosta myös bonuksia työntekijöilleen. Menestyvä yritys voi kasvaa ja investoida paikkakunnalle ja näin tarjota töitä yhä useammalle osaajalle.

Työn tuottavuus on jäänyt Suomessa paikalleen pitkäksi aikaa tai ainakin sen kasvu on ollut kilpailijamaita hitaampaa. Arvelen, että myös työn tuottavuus paranee, kun työntekijät sitoutuvat yritykseen ja sen tavoitteisiin aikaisempaa tiiviimmin.

Yrityksen omistaja, olipa hän sitten yrittäjä tai joukko useampia omistajia ovat sitoneet yritykseen pääomaa, eli rahaa. Omistaja(t) myös kantaa sijoittamansa pääoman suuruisen riskin yrityksen menestyksestä ja on täten sitoutunut yrityksen menestykseen. Toivottavasti myös työntekijät sitoutuvat yrityksen menestykseen tekemällä töitä, jotta meillä kaikilla on töitä myös tulevaisuudessa.

Hyvää kevään odotusta!

Tomi Kohtanen

Tomi Kohtanen

toimitusjohtaja

+358 50 5062755