Avainsana: valiokunta

28.6.2017

MEIRÄN VÄELTÄ: (Teko)Äly hoi – älä jätä!

Vuosikymmeniä sitten tieteiskirjoissa ja -elokuvissa autot ajoivat ilman kuljettajaa tai kuljettaja luki kirjaa ajaessaan. Nyt tuo alkaa olla todellisuutta. Itsestään ajavia autoja on jo liikenteessä – tosin monen maan lainsäädäntö estää tekniikan pääsyä valloilleen ja paljon on vielä tehtävää. Tekoäly mielletään monesti juuri itsestään ajavien autojen kaltaisiksi saavutuksiksi. Samalla emme huomaakaan, että tekoäly on jo … Jatka lukemista: MEIRÄN VÄELTÄ: (Teko)Äly hoi – älä jätä!

30.5.2017

Aina jäseniä varten

Jäsenhyödyt konkretisoituvat käytännössä mm. monissa eri tilaisuuksissa, joissa tarjotaan uusinta tietoa, ideoita ja verkostoitumismahdollisuuksia sekä lukuisissa eri työryhmissä ja projekteissa, joilla vaikutetaan niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisella tasolla. Jäsenemme ovat myös hienosti itse toiminnassa aktiivisesti mukana: kauppakamarin hallituksessa on 14 eri jäsenyrityksen ja -organisaation edustajat ympäri Etelä-Pohjanmaalta kaiken kokoisista ja monen eri toimialojen yrityksistä. Lisäksi … Jatka lukemista: Aina jäseniä varten

30.5.2017

Yhdessä uuteen ja parempaan

Aloitimme tämän vuoden alussa kauppakamarimme Asiakasraadin toiminnan. Asiakasraati koostuu aktiivisista kauppakamarin jäsenyritysten edustajista, joita raadin vetäjät, Seinäjoen ammattikorkeakoulun Sanna Joensuu-Salo ja Jussi Kareinen sparraavat ja keskusteluttavat kauppakamarin toiminnan kehittämisestä. Asiakasraati on kokoontunut kaksi kertaa ja tuottanut jo nyt runsaasti hyvää aineistoa, kysymyksiä, kommentteja, kehittämisideoita ja kriittistäkin palautetta. Uusia ideoita, kommentteja ja palautetta otamme mielellämme vastaan … Jatka lukemista: Yhdessä uuteen ja parempaan

15.2.2017

Olet me eli ajatuksia verkostoista

Onnittelut! Kuulut organisaatioon! Todennäköisesti useampaankin. Vielä suuremmat onnittelut! Kuulut myös verkostoihin. Löyhempiin, tiiviimpiin, muodollisiin, epämuodollisiin. Nyt mielessäni oleva verkosto on nimeltään Etelä-Pohjanmaan kauppakamari. Lisäksemme organisaatiosi verkostoon kuuluu kauttamme koko Suomen kauppakamariverkosto ja niiden jäsenyritykset henkilöstöineen, -organisaatiot, -oppilaitokset ja kunnat. (…) Lue koko juttu Facebookissa #kauppakamarinjäsen #epkauppakamari #kamarikouluttaa #kamariyhdistää