Avainsana: rekrytointi

28.2.2020

Työ-, veto- ja pitovoimaa

Kun on kerran lähtenyt itsensä toistamisen tielle, niin paluuta ei taida olla. Tämä ei ole ensimmäinen, eikä varmaan viimeinen kerta, kun kirjoitan työvoiman saatavuudesta, koska asia muuttuu koko ajan ajankohtaisemmaksi. Työllisyysluvut ovat viime aikoina parantuneet, mutta samalla työvoimapula on myös kasvanut ja levinnyt yhä useammille toimialoille. Monet alueemme kunnat ovat ryhtyneet aloitteellisiksi niin työllisyyden parantamisessa … Jatka lukemista: Työ-, veto- ja pitovoimaa

28.6.2018

Muista ainakin nämä rekrytoinnissa

Ennen kuin työnantaja ryhtyy uuden työntekijän palkkaamiseen, on hyvä muistaa muutama rekrytointiin liittyvä asia. Työpaikkailmoituksesta Työnantajalla on tasa-arvolain mukaan velvollisuus edistää tasa-arvoa ja pyrkiä siihen, että avoimiin tehtäviin hakeutuisi sekä naisia että miehiä. Työpaikkailmoitus ei saa olla syrjivä eikä tasa-arvolain tai yhdenvertaisuuslain vastainen. Työnantaja ei voi esimerkiksi vaatia suomen kansalaisuutta, suomen äidinkieltä tai täydellistä suomen … Jatka lukemista: Muista ainakin nämä rekrytoinnissa

7.9.2017

Erestuvassa kuultua

Istuimme siinä aamusella yhdessä, korvapuusti lautasella ja kahvia kupissa. Tuvan penkit ja räsymatot huokuivat kotoista tunnelmaa. Juttelimme vanhat ja uudet tutut verkostoitumisesta, jäsenkaffilla Ilmajoella.  ”Miten sä voit tuntea kaikki täällä? kysyy lapseni. Vastaan, että on tärkeää tuntea kaikki, jotta tuntee jonkun, joka tuntee jonkun jollaisen kontaktin juuri nyt tarvitset.” ”Tilaisuuksien ei ole tarkoitus olla tykötekemistä … Jatka lukemista: Erestuvassa kuultua

25.2.2016

Eteläpohjalaisyrityksissä on tarjolla kesätyöpaikkoja

Useat eteläpohjalaisyritykset palkkaavat jälleen kesätyöntekijöitä niin teollisuuden, kaupan kuin rakentamisen toimialoillekin. Yritysten pienestä koosta johtuen yleisin kesätyöntekijöiden määrä yrityksessä on kahdesta neljään ja vain muutama yritys kertoo palkkaavansa kymmeniä tai yli satoja kesätyöntekijöitä. Tulokset käyvät ilmi Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin jäsenilleen helmikuun alussa tekemästä nettikyselystä, johon vastasi 124 yritystä ja organisaatiota maakunnan eri osista.   Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin … Jatka lukemista: Eteläpohjalaisyrityksissä on tarjolla kesätyöpaikkoja