Avainsana: Kuntavaalit

14.5.2021

Kauppakamarit: Tällainen on yritysmyönteinen kunta - Kuntatalous on vaalien tärkein kysymys

Kestävällä pohjalla oleva kuntatalous on vetovoimaisen kunnan perusedellytys. Hyvin hoidettu talous luo yrittämiseen ja työllistämiseen kannustavan näkymän yrityksille sekä turvaa kuntalaisten palvelut.   ”Tulevien vaalien tärkein kysymys on kuntatalous, joka on saatava kestävälle pohjalle eri puolilla maata. Kuntatalous oli kriisissä jo ennen koronaa. Valtion väliaikaiset tuet nostivat kuntien talouden plussalle ja peittivät ongelmat. Lykättyihin välttämättömiin uudistuksiin on tartuttava tulevalla valtuustokaudella”, … Jatka lukemista: Kauppakamarit: Tällainen on yritysmyönteinen kunta - Kuntatalous on vaalien tärkein kysymys

7.4.2017

Vaalikuumetta

Kevään kuntavaalien kampanjointi on kuumimmillaan. Tiedot ennakkoäänestämisen vilkkaudesta lupaavat hyvää: kuntalaiset ovat aiempia vuosia aktiivisemmin käyttämässä äänioikeuttaan ja kertomassa sitä kautta päättäjille, mitä asioita he pitävät tärkeinä oman kuntansa kehittämisessä. Käynnissä oleva maakuntauudistus muuttaa kuntien asemaa radikaalisti. Kunnille jäävistä tehtävistä keskeisin on kunnan elinvoiman ylläpito ja kehittäminen. Monilla alueemme kunnilla on aiemmilta vuosilta vahvaa näyttöä siitä, … Jatka lukemista: Vaalikuumetta

9.3.2017

Matala kunnallisvero on tärkeä elinvoimatekijä

Kauppakamarit muistuttavat, että myös kunnilla on osaltaan vastuu edistää orastavaa talouskasvua. Kuntien tulee sitoutua hallituksen linjaukseen, jonka mukaan palkkatulojen verotus ei kiristy. Kunnallisverosta tulee yhä merkittävämpi elinvoimatekijä, kun kunnat kilpailevat osaavasta työvoimasta ja hyvistä veronmaksajista. Suomen taloudessa on vihdoin piristymisen merkkejä. Hallitus on tehnyt talouskasvua tukevaa politiikkaa esimerkiksi keventämällä ansiotulojen verotusta kahtena peräkkäisenä vuonna. Myös … Jatka lukemista: Matala kunnallisvero on tärkeä elinvoimatekijä