Saatavien perintä

Maksamatta jääneistä laskuista kannattaa lähettää maksumuistutus ajoissa, sillä se pitää laskun tuoreena. Ette ole asiakkaan pankki. Yritys tarvitsee saatavansa, jotta se itse selviää velvoitteistaan työntekijöitään sekä muita ulkopuolisia kohtaan.

Perintää sääntelee laki saatavien perinnästä.

Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin.

Vapaaehtoinen perintä kuluttajasaatavissa

Kuluttajasaatava on elinkeinoharjoittajan saatava, joka perustuu kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luoton myöntämiseen kuluttajalle.

Perintälaki määrittelee kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärät ja aikarajat. Kaksi viikkoa eräpäivän jälkeen velkoja voi lähettää maksumuistutuksen. Toisen maksumuistutuksen saa lähettää kahden viikon kuluttua ensimmäisen muistutuksen eräpäivästä. Maksumuistutuskulu saa olla enintään 5 €/muistutus. Jos muistutuksen lähettää perintätoimisto, on sillä oikeus periä lisäksi erillisiä maksuvaatimuskuluja.

Oikeudellinen perintä

Kun alkuperäisestä eräpäivästä on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa ja toisesta maksuvaatimuksesta on kulunut kaksi viikkoa, voidaan hakea saatavalle käräjäoikeuden tuomio. Tämän jälkeen velkaa voidaan periä ulosottoteitse.

Yritysten välinen maksumuistutus

Muistutuksen voi lähettää eräpäivän jälkeen.

Perintälain mukaan velkojalla on oikeus saada velalliselta 40 €:n vakiokorvaus perintäkuluista. Velkoja on velvollinen vähentämään vakiokorvauksen määrän muista mahdollisesti vaatimistaan perintäkuluista. Mikäli perinnästä velkojalle aiheutuneet todelliset kulut ylittävät vakiokorvauksen määrän, on velallinen velvollinen korvaamaan vakiokorvauksen määrän ylittävät kulut ainoastaan kussakin yksittäistapauksessa kohtuullisiksi katsottavilta osin. Vakiokorvauksen ylittäviltä osin perintäkulujen kohtuullisuutta on arvioitava kokonaisuutena. Kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon erityisesti saatavan suuruus, perinnän työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat.

Viivästyskorko

Viivästyskorkoa on maksettava eräpäivästä lukien. Jos eräpäivää ei ole ennalta määrätty, viivästyskorkoa on maksettava kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja lähetti laskun tai vaati määrätyn rahamäärän suorittamista. Viivästyskorkoa ei tarvitse maksaa ennen laskun tai vaatimuksen saapumista.

Velvollisuus maksaa korkoa määräytyy korkolain mukaan. Viitekorkoon lisätään 7 %. Kaupallisissa sopimuksissa (yritykseltä toiselle tai viranomaiselta yritykselle) viitekorkoon lisätään 8 %. Viitekorko on vuoden 2020 ajanjaksolla 0 %.

Velan vanhenemisaika

Velan vanhenemista säätelee laki velan vanhentumisesta. Yleinen vanhenemisaika on 3 vuotta.

Velan vanhentuminen katkeaa, kun

  • velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velasta
  • velallinen suorittaa velkaa tai tunnustaa velan velkojalle

sovitaan maksujärjestelystä, vakuudesta tai muusta velan ehtojen muutoksesta tai vanhentuminen on muutoin katkaistu.

 

 

 

 

Teija Kerbs,
kirjanpidon asiantuntija
Helsingin seudun kauppakamari