Oppia Närpiöstä, vol. 2

Asenne ratkaisee!

Teimme 17.9.2019 erittäin mielenkiintoisen ja opettavaisen syysretken Närpiöön, missä tutustuimme 15 hengen voimin Närpiön malliin edistää ja hyödyntää työperäistä maahanmuuttoa. Saimme todeta, että Närpiö on näissä asioissa vähintään 20 vuotta edellä omaa maakuntaamme, sillä he aloittivat maahanmuuttajien työllistämisen tosissaan jo 1990-luvulla. Tuolloin Närpiöön saapui suurehko joukko Bosnian sodan pakolaisia, jotka sopivasti tuettuina löysivät paikkansa alueen työelämässä ja arjessa jopa hämmästyttävän nopeasti. Nyt tuo joukko toimii uusien tulijoiden vastaanottajina, opastajina ja mentoreina ja on parhaita asiantuntijoita kotouttamaan uusiakin tulijoita suomalaiseen yhteiskuntaan.

Työperäinen maahanmuutto herättää edelleen voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Olisiko kuitenkin syytä ottaa ihan vaan järki käteen? Työvoimapulaamme ei ratkaise esimerkiksi nuorisoasteen koulutuksen kehittäminen, sillä jo nyt ensisijaisia hakijoita eniten työvoimapulasta kärsivien alojen koulutuspaikkoihin on vähemmän kuin lähivuosina eläköityviä työntekijöitä. Myöskään yhä pienenevästä työttömien joukosta ei uusia työllistettäviä enää kovin suuria määriä löydy ja osa heistäkin on jo lähellä eläkeikää.

Maakunnastamme löytyy jo runsaasti omien toimialojensa kärkiyrityksiä, joissa on ryhdytty palkkaamaan myös muita osaajia kuin kantasuomalaisia. Näissä yrityksissä on myös hyvin yhteneväiset näkemykset siitä, että työperäiset maahanmuuttajat ovat pääosin erinomaista, ahkeraa ja osaavaa väkeä ja heidän asenteensa työntekoon ja työyhteisön kehittämiseen ovat kohdallaan. Näiden hyvien kokemusten toivoisi saavan ansaitsemaansa julkisuutta ja leviävän ennakkoluulottomasti myös muihin yrityksiin. Näissäkin asioissa ennen kaikkea asenne ratkaisee.

Pertti Kinnunen
Toimitusjohtaja

Lue koko kamariviesti täältä

 

pääkirjoitus, työperäinen maahanmuutto, työvoimapula