Kauppakamarilla uusi harjoittelija Anna-Kaisa Harju

Hei! Nimeni on Anna-Kaisa Harju. Olen aloittanut työharjoittelun Etelä-Pohjanmaan kauppakamarilla lokakuun alussa. Opiskelen liiketoiminnan ammattitutkintoa Seinäjoen Suupohjantien Sedussa, tarkoituksena valmistua sihteeriksi/assistentiksi. Valmistumisajankohtani on suunniteltu tammikuulle 2021 ja tulevaisuudessa tähtäimessäni on suuntautua HR-alalle.

Toimistoalan erinäiset työtehtävät ovat kiinnostaneet minua jo pidemmän aikaa ja sopivan koulutuksen löydyttyä pääsin toteuttamaan unelmaani. Tunsin kauppakamarin palvelupäällikkö Heidi Sikkilän jo entuudestaan, joten päätin ottaa häneen yhteyttä työharjoitteluun liittyen ja sehän onnistui.

Tällä hetkellä työtehtäviini kuuluu pääasiassa uusien jäsentemme tietojen päivittäminen sekä meille, että verkkosivuillemme, verkkosivujen päivittämistä koulutusten ja tapahtumien osalta, avustavat työtehtävät sekä toimistossa, että koulutuksissa.

Odotan innolla tulevaisuutta ja sitä, että pääsen tutustumaan ja toteuttamaan sihteerin työtehtäviä käytännössä ja tämä työyhteisöhän on aivan mahtava, joten työharjoittelusta tulee varmasti antoisa!

Anna-Kaisa Harju, harjoittelija, HR