Kasvua, kannattavuutta ja kilpailukykyä!

Toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten myötä myyntitaidon ja asiakasymmärryksen merkitys tulee jatkossa korostumaan. Myynnin kyky reagoida muutoksiin ja kokonaisuuksien ymmärtäminen nousevat entistä merkittävämpään asemaan, kun asiakaskohtaamisten odotukset lisäarvon tuottamisesta kasvavat.

Muuttuvassa maailmassa on kuitenkin yksi perustotuus, johon voimme nojata. Onpa kyse sitten asiakas- tai henkilöstökokemuksesta niin kaikki pohjautuu LUOTTAMUKSEEN!

Toisin sanoen jokaisessa asiakkaassa ja oman yrityksen henkilöstössä asuu IHMINEN. Nykyisissä asiakkaissa luottamus on jo saavutettu, mutta miten me tätä luottamusta hyödynnämme ja vaalimme? Tässä piilee iso mahdollisuus kasvun, kannattavuuden ja kilpailukyvyn kehittämiseksi.

Miksi tämä mahdollisuus jää usein hyödyntämättä?

Monesti tehokkainta on kasvaa kannattavasti nykyisiä asiakkuuksia syventämällä ja laajentamalla. Avainsana on yhteistyö! On kyse sitten johtamisesta tai asiakkuuksien arvon kasvattamisesta suurin yksittäinen syy siihen, miksi tuloksia ei saavuteta, on ajankäyttö. Pohjimmiltaan ihmisten arvostaminen. Kun annan aikaani asiakkaalle tai omalle henkilöstölle, osoitan samalla arvostusta näitä ihmisiä kohtaan. Näinhän se toimii kotonakin. Aktiivisen asiakasajan lisääminen niin ulkoisissa kuin sisäisissäkin asiakkaissa takaa paremmat tulokset, kun toimimme toisia ihmisiä arvostavalla tavalla. Kuuntelu ja kysymysten esittäminen ovat perusasioita, joihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomioita. Näiden seurauksena asiakasymmärrys kasvaa ja näin voimme auttaa asiakasta menestymään.

Myyminen tulee olemaan entistä enemmän yhteistyötä, jossa erilaista osaamista hyödynnetään niin asiakkaan kuin myyjänkin puolelta. Ulkoinen ja sisäinen asiakaskokemus on tärkeässä roolissa, kun tulevia menestystarinoita rakennetaan. Viimeistään nyt MINÄ-sana pitää korvata ME-sanalla! Näin edesautetaan voittajakulttuuria, jonka peruskivet ovat yhdessä luotuja ja niitä eletään arjessa todeksi. Tarvitaan luottamusta, välittämistä, systematiikkaa ja pitkäjänteisyyttä.

Jos nykyisten asiakkuuksien arvon kasvattaminen on sinulle tärkeää, pääset keskustelemaan asiasta ”Nykyasiakkuuden arvon kasvattaminen” -koulutuspäivässä Seinäjoella.

 

Tsemppiä syyskauteen,

Pete

kamarikouluttaa, koulutusblogi