Kasvu kiinnostaa Etelä-Pohjanmaalla

5.3.2018

Eteläpohjalaisten yritysten kasvuhalut ovat heränneet. Paras todiste tästä on alueellamme tämän kevään aikana järjestettävien kahden Kasvu Open -kokonaisuuteen kuuluvan alueellisen Kasvupolun osallistujamäärä. Etelä-Pohjanmaan Kasvupolkuun ja Suupohjan Kasvupolkuun on hakenut useita kymmeniä kasvukykyisiä ja -haluisia eteläpohjalaisia yrityksiä. Tämä on todella hieno ja rohkaiseva tulos, etenkin kun otetaan huomioon, että Kasvupolku järjestetään tänä vuonna vasta ensimmäistä kertaa koko maakuntamme kattavana. Molempien Kasvupolkujen osallistujayritysten taso on myös erittäin korkea, joten menestystä voidaan odottaa myös valtakunnallisessa loppukilpailussa, kun sinne asti ehditään.

Yritysten kasvuhaluja ja kasvun tukitoimia myös tutkitaan. Seinäjoen ammattikorkeakoulu on julkaissut yritysten kasvuun liittyvän mielenkiintoisen selvityksen, jossa tarkastellaan yritysten kasvuhalujen ja -kasvuosaamisen lisäksi myös alueemme eri toimijoiden yhdessä muodostaman ”kasvun ekosysteemin” mahdollisuuksia tukea yrityksiä niiden kasvussa. Selvityksessä nostetaan esiin myös keskeisiä menestyksekkään ja kannattavan kasvun osatekijöitä. Selvitys on vapaasti ladattavissa Seamkin kotisivuilta.

Kauppakamarin tärkein tehtävä on edistää alueemme yritysten osaamista, kilpailukykyä ja kasvua.
Sen vuoksi on erityisen ilahduttavaa nähdä yhä useamman eteläpohjalaisen yrityksen ottavan kasvun haasteen vastaan, hyödyntävän tarjolla olevat mahdollisuudet kehittää omaa toimintaansa ja lähteä rakentamaan omaa kasvuaan, omista lähtökohdistaan ja omin tavoittein, mutta yhdessä eri toimijoiden ja verkostojen kanssa. Tällä tiellä on hyvä jatkaa!

Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja
Pertti Kinnunen
toimitusjohtaja
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
blogi, edunvalvonta, kasvu, KasvuOpen