Johtajan 100 ensimmäistä päivää – miksi viestinnällä on väliä?

Nauhoitimme Sitomon Rohkea Johtajuus -podcastia ja meillä oli iso kunnia saada vieraaksi vuoden 2018 coachiksi valittu Maarit Tiililä. Maarit on aivan mieletön ammattilainen, rautainen coach ja HR -osaaja, jonka viisaus ja läsnäolo oikein huokui studiossa.

Podcastissa keskustelimme hänen kanssaan mistäpä muustakaan kuin rohkeista johtajuusteoista, joista Maarit nosti yhtenä tärkeimpänä viestinnän.

Miksi näin? 

Ajattele, jos olet ottamassa uutta johtajan roolia roolia vastaan, paljon on vielä hämärän peitossa. Tässä tilanteessa kannattaa aina miettiä, mitä kaikkea voi tehdä ennen kuin aloittaa uudessa työssä. Sen lisäksi että tutustuu yritykseen, liiketoimintaan ja henkilöstöön mahdollisimman hyvin etukäteen, aikaa kannattaa käyttää myös sen tutkimiseen, millaisen johtajan haluaa viedä organisaatioon mennessään. Millainen johtaja sinä siis haluat olla? Uusi ihminen muuttaa aina jotakin organisaation systeemissä, joten sen millaista muutosta tavoittelet omalla johtajuudella, on äärimmäisen tärkeä tunnistaa.

Uuden edessä meitä kaikkia myös pelottaa. Riitänkö, olenko tarpeeksi hyvä, pidetäänhän minusta? Me ihmiset olemme hyviä kasaamaan itse itsellemme kovia odotuksia. Ja samoin olemme itse itsemme pahimpia kriitikoita. Sen lisäksi ympäristöstä tulee monenlaisia odotuksia, jotka voivat monta kertaa olla ristiriidassa keskenään. Tämän takia onkin äärimmäisen tärkeää, että sinulla on itselläsi hyvin selkeänä mielessä mitä tavoittelet ja mitä haluat ensimmäisen 100 päivän aikana tehdä. Paitsi että tavoitteen kirkastaminen antaa itselle turvaa, sen näkyväksi tekeminen myös takaa työrauhan uudessa roolissa. Kun ihmiset ymmärtävät, mitä olet lähdössä tekemään ja millaiset suunnitelmasi ovat, he myös antavat sinulle aikaa lähteä sitä kohti valitsemallasi tavalla.

Johtajuus on siis todella ennen kaikkea viestintää, joten kerro rohkeasti suunnitelmasi. Ole läpinäkyvä. Ymmärrä myös se, ettet voi millään vastata kaikkien odotuksiin. Ehkä suurinta rohkeutta onkin olla sinut oman epävarmuuden ja epätäydellisyyden kanssa. Ja viestiä siitäkin.

Lataa opas sisäinen viestinnän soihdun sytyttämiseen ja ota se ensimmäinen askel. Tai haluaisitko kuulla ja keskustella lisää johtamisesta ja viestinnästä? Meistä olisi mahtava auttaa! Näistä asioista keskustellaan Kauppakamarin Johtamisen ajankohtaispäivässä 8.11.2019 – tule mukaan!

 

2019, johtaminen, kamarikouluttaa, viestintä