Ideoi kamarin 70-vuotisjuhlavuoden tempauksia!

Tule mukaan ideoimaan kamarin 70-vuotisjuhlavuoden tempauksia

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari on perustettu vuonna 1951. Ensi vuonna 2021 on siis aika viettää 70-vuotisjuhlia! Haluamme viettää juhlavuoden sopivasti pilke silmäkulmassa ja toteuttaa erilaisia tempauksia koko vuoden aikana.

Anna meille siis ideoita ja ajatuksia mitä voisimme toteuttaa vuoden aikana. Ideat saavat olla villejä ja raakileitakin, otamme kaikki vastaan!


Tiesitkö, että…

Ensimmäiset kauppakamarit saivat alkunsa vuonna 1599 manner-Euroopassa tehtävänään suojella kauppiaita merirosvoja vastaan?

Merirosvot eivät Etelä-Pohjanmaalla ole olleet Lapuanjoen, Kyrönjoen eikä Ähtävänjoen riesana, mutta kauppakamarilla on edelleen riittänyt työnsarkaa kaupan vapauden ja yritystoiminnan edistämisessä sekä elinkeinoelämän edunvalvonta työssä.

Sloganimme mukaisesti toimimme yhdessä yritysten puolesta ja heitämmekin pallon myös teille kerätäksemme ideoita toteuttaaksemme juhlavuoden kunniaksi 70 pientä tai suurempaa yhteisön hyväksi sopivaa tempausta.

Mikään idea ei ole liian pieni toteutettavaksi, ja olisi mahtavaa, jos teemamme ”70” näkyisi siinä jotenkin. Tempauksia tullaan toteuttamaan eri puolilla Etelä-Pohjanmaan maakuntaa juhlavuoden aikana.

Päästä luovuutesi irti ja ilmoita ideasi täällä >>

 

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, ideointi, juhlavuosi, Yhdessä yritysten puolesta