Hallituksen puheenjohtajuus – Monta näkökulmaa yhtiön elämään

Hallituksen pitää huolehtia yhtiön edusta, arvonnoususta ja liiketoiminnan järjestämisestä kaikin puolin asianmukaisella tavalla. Puheenjohtajan tehtävä taas on huolehtia, että hallitus kykenee nämä tehtävänsä hoitamaan. Ei ihan helppo homma!

Yksi puheenjohtajan näkökulma johtuu suoraan tehtävänimikkeestä ”puheen johtaja”. Ajoittain puheenjohtajan tulee kiinnittää huomionsa yksittäiseen kokoukseen. Mitä asioita käsitellään ja miten, millaista valmistautumista tarvitaan, miten kokous johdetaan onnistuneesti läpi? Miten hallituksen jäsenistä saadaan puristettua arvoa yhtiön hyväksi? Miten yhtiön onnistumisen edellytykset paranevat tämän kokouksen ansiosta? Jos tämä kuitenkin on puheenjohtajan ainoa näkökulma, hänen tuottamansa arvo jää murto-osaan potentiaalista.

Jotta kokoukset voivat onnistua, puheenjohtajan on hyvä aika ajoin tarkastella hallitustaan myös laajemmalla fokuksella. Miten tämä hallitus työskentelee? Miten hallitustyö on organisoitu? Ovatko hallituksen osaaminen, verkostot, työtavat ja -välineet, vuorovaikutus ja yhteistyösuhteet hyvällä tolalla? Miten hallituksen jäseniä pitää kehittää? Miten minun puheenjohtajana tulee kehittyä? Näin hallitustyö jalostuu, ja hallitus pystyy vastaamaan koko ajan muuttuviin johtamisen vaatimuksiin.

Yhtiön onnistumista arvioidaan suoritus- ja tuloksentekokyvyllä, toiminnan tuloksilla. Siksi puheenjohtajan kannattaa laajentaa näkökulmaansa yhtiön tämän hetken tuloksellisuuteen. Saavatko asiakkaat kilpailukykyistä arvoa asiakkuudestaan? Kasvaako yhtiön arvo omistajien salkussa? Onko yhtiöllä riittävät resurssit jatkuvaan kehittymiseen? Hallitus ei johda päivittäistä toimintaa, mutta puheenjohtajan kannattaa tarkkaan seurata, onko toimivalla johdolla halu ja kyky pitää yhtiön suorituskyky koko ajan riittävällä tasolla ja saako hallitus johdolta tarvitsemaansa tietoa näiden asioiden arvioimiseen ja kehittämiseen.

Yhtiön tuloksentekokyky on välttämättömyys, mutta historiassa syntynyt tulos ei ole tae tulevasta tuotosta. Maailman muuttuminen on väistämätöntä. Muutokset voivat olla suuria, pieniä, hitaita tai nopeita. Liiketoiminnalta voidaan pyyhkäistä jalat alta muutamassa kuukaudessa. Siksi puheenjohtajankin tulee muistaa kääntää huomionsa yhtiön tulevaisuuteen. Olemmeko me hallituksessa hereillä tulevien muutosten suhteen? Kykenemmekö kuulemaan ja tulkitsemaan merkityksellisiä signaaleja jatkuvan bisnesmelun seasta? Käydäänkö hallituksessa keskustelua tulevaisuudesta? Huomaammeko, jos strategiamme lähtökohdat murenevat tai jos strategiamme happanee? Olemmeko tekemässä tämän päivän yhtiöstä myös huomisen päivän yhtiön?

Työnsä hyvin hoitava puheenjohtaja skannaa yhtiön elämää koko ajan näiden eri näkökulmien avulla. Omaa ja hallituksen työtä suunnitellessaan hänen kannattaa ehkä edetä isosta kuvasta pieneen. Mikä on yhtiömme suunta? Millaista suorituskykyä tarvitsemme edetäksemme tuohon suuntaan? Miten hallituksen tulee työskennellä tukeakseen tavoitteiden toteutumista? Millainen on seuraava hallituksen kokous, jotta se vie meitä eteenpäin?

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari järjestää seuraavan HHJ-puheenjohtajakurssin yhdessä Pohjanmaan kauppakamarin kanssa 9.-10.6.2021. Lue lisää


Tietoa kirjoittajasta

Ismo Salminen
Tampereen kauppakamari

Kirjoittaja työskentelee johtajana HHJ-kehityksen parissa Tampereen kauppakamarissa