STRIIMI: Kasvata vaikutusvaltaasi -kirjan julkistamistilaisuus (maksuton)

Ilmoittaudu

Aika: 12.2.2021 klo 13:30 - 15:30
Paikka: omalta koneelta
Ilmoittaudu viimeistään 10.2.2021

Muistuta ilmoittautumisen päättymisestä Tästä saat kalenterisi muistuttamaan ilmoittautumisesta pari päivää ennen määräaikaa. Huomaa, että ilmoittautumismuistutuksen lisääminen omaan kalenteriin ei toimi ilmoittautumisena meille.

Vaikuttaminen on vallankäyttöä. Vaikuttamalla toisiinsa myönteisesti ihmiset edistävät hyvää yhteistyötä ja tavoitteiden saavuttamista. Parhaimmillaan vuorovaikutus on yhteistä ajattelua, joka parantaa päätösten laatua.

Kasvata vaikutusvaltaasi on läpivalaisu vaikuttamiseen yksilön, tiimin ja työyhteisön näkökulmasta. Se keskittyy tavoitteellisiin tilanteisiin, joissa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Vaikka kirja kuvaa erityisesti vaikuttamista työyhteisöissä, monet lainalaisuudet pätevät muuallakin, kuten kotona ja harrastuksissa.

Tule kuulemaan, kun kolme viestinnän asiantuntijaa ja valmentajaa kertovat vahvoista vaikuttamisen keinoista käytännön työelämässä. Tilaisuudessa kerrotaan, kuinka meidän on mahdollista vaikuttaa ja saada ihmiset toimimaan sovitulla tavalla. Töitä tehdään yhä useammin yhteistyössä ilman aseman tuomaa valtaa. Yhteisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kykyä vaikuttaa myönteisesti muihin ihmisiin.

Tilaa kirja

OHJELMA

13.30
ilmoittautuminen ja yhteyden avaus

14.00
Tervetuloa, Taina Parviainen, tuottaja, Helsingin seudun kauppakamari

14.10
Kuinka meidän on mahdollista vaikuttaa ja saada ihmiset toimimaan sovitulla tavalla?

  • Kirjailijat Heikki KankaanpääHeikki Laakso ja Sini Vikkula
  • Ohjelmaa tarkennetaan vielä kunkin kirjailijan osalta.

15.00
Kysymyksiä ja vapaata keskustelua

STRIIMIN OHJE

Tilaisuus lähetetään suorana. Voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi. Saat neljä (4) päivää ennen tilaisuutta sähköpostissa ohjeet ja linkin, josta pääset seuraamaan lähetystä. Varmista, että tietokoneesi internetyhteys toimii ja pystyy toistamaan livevideota ja että koneen äänet toimivat ja äänenvoimakkuus on sopivalla tasolla. Verkkoselaimista suosittelemme Chromen käyttöä.