Etelä-Pohjanmaan KasvuPolku

ETELÄ-POHJANMAAN KASVUPOLKU® 2020

Kasvu Openissa yrityksen iästä, koosta tai toimialasta riippumatta jokainen yrittäjä saa kasvuidealleen maan parhaat onnistumisen edellytykset. Kaikki on kiinni omasta kasvutahdosta, intohimosta ja sisusta. Me tuomme sparrauksen, rahoittajat ja osaajat.


Kirkasta kasvusuunnitelmasi.

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku®-sparraukseen valitaan mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta tukea liiketoiminnan kehittämiseen yrityselämän asiantuntijoilta. Kasvu lähtee yrittäjän omista lähtökodista, oli tavoitteena sitten kasvattaa yrityksen liikevaihtoa, henkilöstömäärää, lanseerata uusi tuote tai selvittää kansainvälistymisen mahdollisuuksia.


Mikä Kasvupolku®?

Kasvupoluksi kutsutaan Kasvu Openin alue- tai toimialakohtaista tapahtumakokonaisuutta. Kasvupolku käsittää yleensä starttitilaisuuden, kaksi sparrauspäivää, kahdeksan yrityksen omaan kasvusuunnitelmaan kohdennettua asiantuntijatapaamista, strategian päivittämistä sekä vertaissparrausta kanssayrittäjiltä. Jokaisella Kasvupolulla on oma tuomaristo, joka valitsee kasvupolulle hakeneista yrityksistä kasvuintoisimmat mukaan valtakunnalliseen Kasvu Open -finaaliin.


Miten pääsen mukaan Kasvupolulle?

Voit hakea mukaan Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku®-sparraukseen antamalla yhteystietosi täyttämällä hakulomake ja valitsemalla Kasvupolku. Tämän jälkeen saat sähköpostiisi kasvuyritysanalyysin, jonka kysymyksiin tulisi vastata 1.4.2020 mennessä. Kasvuyritysanalyysi on hakemus, jolle kirjattujen tietojen perusteella Kasvupolun tuomaristo arvioi yritystä.

Valinnoista ilmoitetaan hakuajan päätyttyä kaikille mukaan hakeneille. Valintakriteereissä painottuu yrityksen kasvusuunnitelma. Tärkeimpiä asioita ovat kasvun nälkä, kasvupotentiaali (markkinatilanne, kansainvälistymismahdollisuudet, tiimi), skaalautuvuus, uskottavuus, ajankohtaisuus, mahdollisuus vaikuttaa markkinaan ja omintakeisuus.

Kasvupolun aikataulu

Kasvupolun sparraukseen valitaan 15 yritystä hakemusten perusteella. Mukaan valituille yrityksille järjestetään sparrausta keväällä 2020:
4.6.2020   Seinäjoella
25.8.2020 Tampereella

Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys tapaa yhteensä 8 eri asiantuntijaa luottamuksellisissa tapaamisissa. Tutustu sparraajiin tarkemmin täällä.

Kasvupolun tuomaristo valitsee toisen tapahtumapäivän päätteeksi kaksi voittajaa. Voittajat etenevät valtakunnalliseen Kasvu Open finaaliin 28.–29.10.2020 Jyväskylän Paviljonkiin.

Hae mukaan tästä

Lisätietoa täältä: Esite_Etelä-PohjanmaanKP2020.