Kuukausi: lokakuu 2019

30.10.2019

Osallistu Suomen suurimpaan kökkään – EP-Liitto on julistanut ideatalkoot alkaneiksi!

Etelä-Pohjanmaan liitto kysyy alueen asukkailta ideoita alueen houkuttelevuuden lisäämiseksi! Lähde siis mukaan Suomen suurimpaan kökkään, jossa palkintona on jaossa 5 000e! Kilpailuun voit osallistua maakuntaliiton sivuilla osoitteessa: www.epliitto.fi/ideakokka   Kilpailuaika on 30.10.–31.11.2019. Tuomaristoon kuuluvat Juha Alarinta (tutkimusjohtaja, Seinäjoen yliopistokeskus) Mette-Mirella Foudila (kuntien nuorisovaltuustojen edustaja), Kati Pasto (yrittäjä), Antti Saartenoja (vs. maakuntajohtaja, Etelä-Pohjanmaan liitto), Aino-Maija Siren (aluejohtaja, Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry) ja Teppo Ylitalo (tutkija, Helsingin yliopisto).  

28.10.2019

Johtajan 100 ensimmäistä päivää – miksi viestinnällä on väliä?

Nauhoitimme Sitomon Rohkea Johtajuus -podcastia ja meillä oli iso kunnia saada vieraaksi vuoden 2018 coachiksi valittu Maarit Tiililä. Maarit on aivan mieletön ammattilainen, rautainen coach ja HR -osaaja, jonka viisaus ja läsnäolo oikein huokui studiossa. Podcastissa keskustelimme hänen kanssaan mistäpä muustakaan kuin rohkeista johtajuusteoista, joista Maarit nosti yhtenä tärkeimpänä viestinnän. Miksi näin?  Ajattele, jos olet … Jatka lukemista: Johtajan 100 ensimmäistä päivää – miksi viestinnällä on väliä?

21.10.2019

Kuinka organisaatio uudistetaan paremmalla viestinnällä?

Solitan viestintäjohtaja Minna Pinola kirjoitti huhtikuun alussa 2019 kauppalehteen keskeisestä ja monta kertaa liian vähäiselle huomiolle jäävästä muutosjohtamisen teemasta, nimittäin viestinnästä. Tutkimusten mukaan strategian ymmärtäminen yrityksissä on yleisesti heikolla tolalla. Ja kun strategiaa ei ymmärrä, omat tavoitteet ovat epäselvät ja yhteinen horisontti utuinen, ihminen joutuu hukkaan. Teemasta kirjoitti Taloussanomissa puhuttelevasti myös työelämää pitkään tutkinut Tampereen … Jatka lukemista: Kuinka organisaatio uudistetaan paremmalla viestinnällä?

17.10.2019

Mistä lähteä liikkeelle oman yrityksen IPR-strategian luonnissa tai päivityksessä?

www.aineetonansainta.fi – tarjoaa työkaluja IPR-strategian tekemiseen Eri alojen yrityksillä on ainutlaatuista osaamista: omaperäisiä ideoita, tuotteita tai palveluita sekä erilaisia verkostoja ja tietoa. Tunnistamalla näiden arvon yrityksen on mahdollista erottautua markkinoilla ja rakentaa itselleen toimiva IPR-strategia. Yrityksen tai elinkeinonharjoittajan kannattaa jo varhaisessa toimintansa vaiheessa pyrkiä hahmottamaan, millaista aineetonta omaisuutta yritykseen kytkeytyy ja millaisia suojatarpeita omien tuotteiden tai … Jatka lukemista: Mistä lähteä liikkeelle oman yrityksen IPR-strategian luonnissa tai päivityksessä?

16.10.2019

Brexit

  Suomen ja Iso-Britannian taloussuhteet ovat tiiviit. Iso-Britannia on Suomen 6. tärkein vientimaa. Suomalaisilla yrityksillä on noin 200 tytäryhtiötä Briteissä ja brittiläisillä yli 300 yhtiötä Suomessa. Yhteensä näissä yhtiöissä työskentelee yli 30.000 työntekijää. Suomalaisia asuu Briteissä noin 20.000 henkilöä ja brittejä Suomessa noin 4.500 henkilöä. Mahdollisella Iso-Britannian EU-erolla eli brexitillä tulisi siten olemaan vaikutuksia tuhansiin … Jatka lukemista: Brexit

8.10.2019

Circula Kiertotalous- ja yrittäjyyspelitapahtuma 22.10.2019

Vaasan yliopiston Pelilliset energia- ja kiertotalousratkaisut -hanke järjestää Seinäjoella Framissa tiistaina 22.10. klo 17.00 kiertotaloutta käsittelevän pelitilaisuuden. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa esitellään ja pelataan Circula Kiertotalous- ja yrittäjyyspeliä, jossa ideoidaan liiketoimintaa paikallisten yritysten ylijäämäresursseista. Kiertotaloudessa liiketoiminta perustuu luonnonvarojen tehokkaaseen käyttöön. Sen sijaan, että tuotamme jatkuvasti uutta, yritykset voivat hyödyntää toiminnassaan olemassa olevia raaka-aineita, tuotteita … Jatka lukemista: Circula Kiertotalous- ja yrittäjyyspelitapahtuma 22.10.2019

2.10.2019

Nettisivujen evästekäytännöistä uutta tietoa

Tällä viikolla on saatu ensimmäinen oikeuden päätös evästeiden käytöstä ja suostumuksen keräyksestä nettisivuilla, kun Court of Justice of the European Union (CJEU)* antoi tuomion saksalaiselle yritykselle vääränlaisesta suostumuksen keräystavasta. Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin koulutuksessa tämän viikon perjantaina 4.10. on mahdollisuus kuulla tarkemmin tästä päätöksestä ja mitä henkilötietojen käsittelyssä on huomioitava nettisivuilla. Vaatimuksia henkilötietojen käsittelyyn nettisivuilla asettavat sekä … Jatka lukemista: Nettisivujen evästekäytännöistä uutta tietoa