Kuukausi: lokakuu 2018

8.10.2018

Koulutuksella osaamista, osaamisella tuottavuutta

8.10.2018 Olemme vuoden mittaan voineet ilolla todeta, että jäsenyrityksemme ovat toden teolla aktivoituneet kouluttamaan henkilökuntaansa. Lyömme tänä vuonna todennäköisesti kaikki aiemmat ennätyksemme niin koulutustilaisuuksien lukumäärän, osallistujamäärän kuin koulutustuottojenkin osalta. On todella hienoa, että jäsenyrityksemme ovat nousukauden kiireissäkin entistä paremmin löytäneet tarjonnastamme juuri omaa tarvettaan vastaavaa koulutusta. Tällä hetkellä yritykset lähes joka toimialalla tuskailevat osaavan työvoiman … Jatka lukemista: Koulutuksella osaamista, osaamisella tuottavuutta

3.10.2018

Tingi tulleista – älä omista katteista!

3.10.2018 Laita vientiprosessi kuntoon ja hyödynnä vapaakauppasopimuksia! Suomella on EU:n jäsenenä kauppasopimus noin 70 eri maan kanssa, ja lisää on tulossa. Uusin sopimus on solmittu Japanin kanssa, sitä aletaan vaiheittain soveltamaan jo vuoden 2019 aikana. Vuosi 2019 voi tuoda merkittäviä muutoksia myös toiseen suuntaan. Brexitin myötä tavaroiden vapaa liikkuminen EU:n ja UK:n välillä loppuu, tai … Jatka lukemista: Tingi tulleista – älä omista katteista!