Kuukausi: helmikuu 2018

8.2.2018

Yritysten katse Kiinaan

TIEDOTE 8.2.2018 Yrityksiä kannustetaan suuntaamaan katseensa Kiinaan – Yritysten ajankohtaispäivässä tarjolla Kiina-tietoutta ja käytännön neuvoja viennin aloittamiseen Etelä-Pohjanmaalla ollaan suuntaamassa katseita Kiinaan. Kaupankäyntimahdollisuuksia on teollisuuden ja matkailun lisäksi esimerkiksi osaamisen ja koulutuksen viennissä. Elintarvikeala on ollut suunnannäyttäjä ja tienraivaaja Kiinan viennissä, ja nyt mukaan halutaan myös muita toimialoja maakunnasta. – Kiina on nyt vahvasti esillä … Jatka lukemista: Yritysten katse Kiinaan

1.2.2018

America first – Kolmostie second

1.2.2018 Osallistuin 31.1.2018 Hämeenkyrössä järjestettyyn valtatie 3 -seminaariin, jossa oli läsnä runsas joukko asiantuntijoita mm. Liikennevirastosta ja -ministeriöstä ja kaikkien kolmen maakunnan (Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa) liitoista ja ELY-keskuksista, poliittisia päättäjiä ja virkamiehiä niin valtatien varrella sijaitsevista kunnista ja kaupungeista kuin eduskunnastakin sekä tietä päivittäin käyttävien yritysten edustajia. Valtatie 3 on kiistatta yksi valtakuntamme pääväylistä ja … Jatka lukemista: America first – Kolmostie second