Orpana menestyi Vuoden 2020 johtaja kisassa

Tiedote 3.11.2020

Kauppakamarit valitsivat Vuoden 2020 Johtajan tiistaina 3.11.2020 Helsingissä Johtamisen Ajankohtaispäivässä, johon osallistui paikan päälle ja etäyhteyksin runsas joukko johtamisen teemoista kiinnostuneita esimiehiä, päälliköitä ja johtajia kautta Suomen. Johtamisen ajankohtaispäivän organisoi Helsingin seudun kauppakamari yhdessä muiden kauppakamareiden kanssa.

Syksyn ajan ovat yritysten työntekijät voineet kautta maan ilmiantaa hyvän johtajan. Tärkeintä ilmiannoissa oli, että perustelut ovat aitoja.

Ilmiantoja tuli reilusti ja näiden perusteella valikoitui kolme finalistia. Raadin puheenjohtajana toimi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, joka julkisti voittajan sekä kaksi kunniamaininnan saanutta johtajaa. Voiton tänä vuonna vei helsinkiläinen Henri Grönlund, Cloud2 Oy:n toimitusjohtaja.

Kovassa joukossa toiselle sijalle ylti eteläpohjalaisen Rauhala Yhtiöt konsernin toimitusjohtaja Marko Orpana. Kolmas sija ja kunniamaininnan sai toimitusjohtaja Tanja Paassilta Lounas-Hämeen koulutuskuntayhtymästä.

Orpanasta tehdyissä ilmiannoissa hänen työntekijänsä kuvailivat Markon olevan johtajana mm. vastuullinen, aidosti työntekijöistään välittävä, sparraava ja läsnä oleva uudistaja, jolla katse on aina tavoitteessa. Näin etätyöaikana luottamus henkilöstöön on Markolle itsestään selvyys. Kannustava johtaja pitää johtamista palveluammattina.

Orpana kertoo Rauhalan arvojen olevan JALOT (jatkuva uudistuminen, avoimuus, luottamus, osaaminen & motivaatio sekä tuloksellisuus). Orpana jatkaa, että myös strategian ensimmäisenä kohtana heillä on, että ihmiset tekevät asiat.

Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin henkilöstö yllätti Orpanan palkinnolla kesken kehityspalaverin tiistaina. ”On erittäin hienoa viedä tällainen tunnustus jäsenyrityksemme johtajalle, joka näyttää mallia uudenlaisesta kannustavasta johtamisesta”, toteaa toimitusjohtaja Pertti Kinnunen.  ”Työelämän murroksessa johtaminen on keskiössä. Tällainen tunnustus minkä Marko sai henkilökuntansa ilmiantamana innoittaa muitakin kehittämään johtajuustaitojaan ja kehittämään omaa ja esimiestensä johtamis- ja esimiestaitoja”, jatkaa Etelä-Pohjanmaan kauppakamari palvelupäällikkö Heidi Sikkilä.

Lisätiedot

Pertti Kinnunen
toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
p. 040 534 0875
pertti.kinnunen@kauppakamari.fi

johtaminen, vuoden johtaja